Ai sun tekemiä vaatteita? Ei kiitos!

Neuloin alkuviikosta hetkellisessä mielenhäiriössä takin/neuleen Konnalle. Inspiraation lähteenä toimi työmatkalla Bulevardilla nähty supersöpö sekarotuinen, jonka omistaja oli karvahanurilleen neulonut punaisen, erittäin hyvin istuvan takin.

No, lopputuloksesta ei tullut yhtä oppikirjamaisen istuva ja tyylikäs. Konnankin mielestä takki oli kamala.

Mutta! Ei se mitään, aion neuloa lisää. Nyt tiedän, kuinka paljon vähemmän silmukoita seuraavaan laitetaan. Kuvastakin huomaa, että kaulus jäi kovin löysäksi ja lyhyeksi ja siksi se valahtelee vähän väärään paikkaan. En muistanutkaan, että "oikean kokoiset" puikot on omalle neulomiskäsialalleni liian suuret, joten seuraavaan takkiin pienemmät puikot ja napakampaa otetta.

Lopullinen reaktio neuleeseen. Niin, aika noloa.

Sitten eräs surullinen tarina. Viherkasvit on mahtavia. Niitä pitäisi olla joka kodissa paljon. Meillä ei valitettavasti säily yksikään kasvi hengissä kovin pitkään. Ei sillä, etteikö niitä osattaisi kastella ja hoivata oikein, vaan sillä, että kissat rakastavat natustella niitä. Alla pari traakkipuita, jotka tullessaan olivat kauniin runsaita. Viikon päästä ne näyttivät tältä.

Arki on ollut vähän matalalentoista viimeisen viikon ajan. Olen ollut pahasti flunssainen, minkä lisäksi kouluprojektit vievät mehut vähän turhankin tehokkaasti. Viime päivät on tullut tahattomasti testattua Konnan kykyä sopeutua vähemmän aktiivisiin päiviin ja olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin on mennyt. Ainakaan vielä tyyppi ei ole näyttänyt merkkejä turhautumisesta. Vielä tämän päivän kun jaksaisi, niin huomenna päästään purkamaan energiaa oikein olan takaa.

Vahtikoira

Ihan pentuna Konna ei välittänyt ulkoa tai käytävästä tulevista äänistä. Ei reagoinut millään tavalla rappukäytävässä kiljuviin lapsiin tai naapureiden muuttokuormiin. Ovikellon soidessa siirtyi verkkaisesti eteiseen odottamaan tulijaa ilman sähläämistä tai haukkumista. Lähtökohdat olivat kerrassaan hyvät.

Sitten naapureiden lapset äkkäsivät, missä asunnossa se ihana pieni koira asuu. Meni tovi, kunnes eräänä iltana huomasin, että Konna on ruvennut enemmän kiinnittämään huomiota ääniin. Yllättäen ovikellon soidessa tyyppi rupesi haukkumalla ilmoittamaan tulijasta. Ihmettelin pitkään, miten tällaiseen oli tultu.

Kesän lopussa, ennen nykyiseen asuntoon muuttoa vietin etäpäivää töistä. Ovikello soi ja pari pientä kättä koputti oveen. Kun jäin seurailemaan tilannetta ovea avaamatta, naapurin pojat rupesivat huutelemaan postiluukusta. Konna oli tietysti tästä suunniltaan. Sitten tajusin, että naapurit ovat tehneet samaa Konnan ollessa yksin kotona. Tottakai tuollainen epämääräinen huutelu ja koputtelu saisi kenet tahansa raivostumaan!

Nyt sitten edelleen kärsitään vahtimista. Tai kärsitään ja kärsitään, eihän tuo haudanvakavan ei-sallittua toimintaa ole, mutta Konnalla on siis tapana ilmoittaa ajoittain varsin kovaäänisestikin, että nyt käytävässä tapahtuu jotain epämääräistä ja mä tahon että se loppuu heti!

Emme valitettavasti koskaan saaneet selville, missä asunnossa pojat asuvat, jotta olisimme voineet käydä ilmoittamassa vanhemmille, ettei kyseinen toiminta ole suotavaa. Pojille sanoin heidät seuraavan kerran kohdatessani, että ovikellon soittamista ja koputtelua emme hyväksy.

Yo. kuvassa vahtikoira in action...

Uudessa asunnossa käytävän äänet kuuluvat sisälle paremmin kuin edellisessä ja koska olemme ensimmäisessä kerroksessa, asuntomme ovi hissin oven vieressä, kuuluu käytävästä pääsääntöisesti normaalia enemmän ääniä. Ajoittain, jos meteli on jollakin tavalla epämääräistä, saattaa Konna ruveta haukkumaan. Postin kolahtaessa haukkuu aina ja ovikellon soimisesta ilmoittaa edelleen.

En usko, että vahtimista saa koskaan aivan täysin kitkettyä pois, onhan vahtiominaisuus kuitenkin rodussa, mutta yritetään jatkuvasti vetää rajaa siihen, mikä on sallittu määrä ilmoittaa tulosta ja mikä taas ei ole hyväksyttävää. En itse todellakaan pistä pahaksi sitä, että metelistä/vieraista/postista ilmoitetaan, mutta tähän riittäisi mielestäni vallan hyvin haukku tai kaksi (toki ei yhtään olisi ideaali).

Seuraava askel, ellei vahtiminen rauhoitu, on kokeilla seuraavanlaista harjoitusta: toinen meistä metelöi rappukäytävässä/tiputtelee lehtiä postiluukusta. Koiran hiljetessä saa se superherkullisen namin postiluukun kautta. Ystäväni on tällä saanut oman koiransa vahtimisen rauhoittumaan. Mikäli tätä päädytään testaamaan, raportoin täällä kuinka se meillä toimii.

Epäonninen lauantai

Viikonloppu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä herättiin lauantai-aamuna siihen, että Konna oli oksentanut ja ripuloinut ilmeisesti jonkin aikaa. Tyyppi oli todella heikkona noin tunnin verran heräämisestä, ehdin jo soitella kunnalliselle päivystävälle eläinlääkärille (josta ei valitettavasti useaan soittokertaan vastattu).

Kun oksentelu loppui ja Konna käpertyi sohvalle nukkumaan, uskalsin hetken olla vahtimatta ja etsin tietoa aiheesta. Onneksi mitä ilmeisimmin tuollainen on hyvin tyypillinen sairastuminen koirilla ja selvittiinkin loppujen lopuksi säikähdyksellä. Oireet loppuivat yhtä seinään kuin ilmeisesti olivat alkaneetkin ja häntäkin rupesi heilumaan normaaliin tapaan parin tunnin kuluttua.

Koska iltapäivä oli melko täyteen ahdettu, otimme K:n mukaan autoon kun merkkejä huonovointisuudesta tai heikosta olosta ei enää ollut. Se nukkui nätisti takapenkillä tai istui sylissä. Jäin itse loppuiltapäivästä eräille kutsuille ja isäntä palasi kotiin K:n kanssa. Koko illan nukkui ja lepäili isännän vierellä, hieman normaalia väsyneenpänä mutta muuten omana itsenään. Loppuilta meni aikalailla paastoten ja tänään K on saanut normaalia pienempiä annoksia ruokaa, että vatsa taas tottuu kokonaisvaltaisen tyhjennyksen jälkeen kiinteään ruokaan.

Edellisenä päivänä K söi täysin normaalisti (ei ylensyönyt), tuoretta ruokaa (ei siis tietääkseni mitään pilaantunutta), enkä huomannut, että se olisi ulkona syönyt mitään vierasta. Oikeastaan ainoa, mistä voisin kuvitella kaiken johtuneen, on naudan rustoluu, mutta niitä se on syönyt ennenkin ilman ongelmia. Oksennuksen seasta löytyi pieniä murusia rustoa, jotka siis olivat ainoa kiinteä osa, mitä oli ulos tullut. Nekin kyllä olivat niin pienenä, etten usko niiden aiheuttaneen tukosta.

Mutta pääasia, että tyyppi on nyt kunnossa! Pidetään vielä pari päivää vähän tarkemmin silmällä, että Konna juo kunnolla. Näillä eväillä huomenna uuteen viikkoon.

Uutisia ylitreenaamisesta sekä ikävä tapahtuma koirapuistossa

No nyt on mieleisiä, vaikkakin jossain määrin hämmentäviäkin uutisia Eläinten koulutuksesta -blogin kautta:

"Mikä on paras määrä harjoittelua viikossa ja kuinka kauan kerrallaan? 

Nyt siitä on lukuja. Parasta on treenata kerran tai kaksi viikossa, yksi sessio kerrallaan. Et saavuta hyötyä siitä että harjoittelet päivittäin kolme sessiota kerrallaan; itse asiassa päivittäinen harjoittelu ja useat peräkkäiset sessiot tuottavat halutun tuloksen huonommin kuin maltillinen tyyli. 

Tyylistä riippumatta, kun temppu on kerran opittu se säilyy koiran muistissa treenaamatta ainakin neljän viikon ajan."

Lue koko juttu, "Ylitreenaamisen ongelma" 

 Ylitreenamisen hyöty on siis plusmiinusnolla. Me ollaankin nyt pidetty taukoja niin, ettei naksutella joka päivä. Ja hyvä niin, tuntuu Konnan motivaatiokin riittävän kun treenataan harvemmin. Suosittelen muuten ko. blogia muutenkin, hurjan asiantuntevaa, muttei missään nimessä kuivaa tekstiä!

Laitan linkin taakse seuraavan pätkän, jossa kerron ensimmäisestä todistamastani tappelusta koirapuistossa. Siitä piti tulla lyhyt lisäys, mutta eihän siitä lyhyttä tullut. Jos lukaiset sen läpi, kerro ihmeessä kuinka olisit tilanteessa toiminut. Tilanne oli minulle niin uusi, että näkemystä vastaavaan kaivattaisiin.

Mennään metsään!

Eilinen oli kaikinpuolin kaunis päivä, huolimatta siitä, että Lemmenlaakson polut olivat täynnä hevosenkakkaa ja että typerä emäntä kehtasi raahata aamu-unisen pihakoiran heti aamusta metsään riekkumaan koirakavereiden kanssa.

Eihän se loppujen lopuksi niin vastenmielistä ollutkaan, vaikka Konna vähän pistikin hanttiin kun lähdettiin melkein heti pikaisen aamulenkin jälkeen (eli puolen tunnin päästä, kun emäntä oli saanut kahvin juotua) taas ulos. Autoon hyppäsi yhteensä kolme koiraa ihmisineen ja sen jälkeen aamu-unisuudesta ei ollut enää tietoakaan.

Konna kulkee todella mainiosti vapaana. Ei todellakaan tarvitse pelätä, että tyyppi ottaisi ritolat. Jos erehtyy kulkemaan liian pitkälle ja niin, etten tyyppiä näe, tulee poikkeuksetta kutsusta luokse. Myös metsä voi käydä niin tylsäksi, että mieluummin ravaa sivulla ja tuijottaa silmiin, kuin juoksee päättömänä kantojen ja sammaleen seassa. Toki namilla, eilen nakilla, on vahva myötävaikuttava rooli asiassa.

Onnekseni Konna on osoittautunut, varmasti rutiinien seurauksena, aamuväsyneeksi. Aamupissa pitää hoitaa ihan niin nopeasti kuin vain mahdollista, jotta pieni pihakoira pääsee takaisin kotiin vällyjen väliin. On suorastaan kunnianloukkaus, jos korttelikierroksen jälkeen joutuu muka jotain touhuamaan ja vielä ulkona! Ei Konna suinkaan jää laverille, jos jotain touhua ilmaantuu, mutta ei aina tunnu tajuavan, että nyt tarttis tehdä jotain muuta kun ummistaa silmät.

Meillä aamutoimet on varsin nopeat, nousen heti herättyäni pukemaan päälle ja painutaan koiruuden kanssa ovesta ulos. Tämä rutiini on varmasti jäänne pentuajoilta. Vaikka toiminta kaikessa epäinhimillisyydessään kuulostaa joidenkin (/koirattomien?) korvissa kamalalta, aikaansaa se kehossa kokonaisvaltaisen herätyksen, etenkin näin syksyllä.
Lenkin jälkeen keitän kahvit, jolloin isäntäkin yleensä herää (eikä ehdi juoda sitä kahvia kun on tapansa mukaan torkuttanut siihen saakka kun täytyisi olla jo autolla) ja alan valmistautua koulua tai töitä varten. Konna seuraa aamutoimiani tarkkaan ja lukee rivienvälistä, onko tänään töihin- tai kouluunlähtö- vai kotipäivä.

Yo. kuvissa esiintyvät Konnan lisäksi sekarotuinen Iita ja täällä jo jokuseen kertaan mainittu mittelspitz Fram. Fram on ihan huipputyyppi, myös Konnan mielestä!

Koira = lepakko?

Konnan korvat tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Mitä hurjempi vauhti, sen korkeammalle korvat nousevat. Selasin juuri vanhoja kuvia K:sta, ja korvat ovat todistetusti joskus olleet ihan nätisti.

K oppi tällä viikolla peruuttamaan. Ei mikään maailman hyödyllisin taito, mutta koska tyyppi oli alkuviikosta liekeissä, niin keksin ruveta naksuttelemaan peruuttamista kun sitä kerran osasi tarjota. Peruuta-käskysanan liittäminenkin onnistui varsin nopeasti. Sillä ei ole tässä vaiheessa merkitystä, peruuttaako ryömimällä, seisten vai pylly pystyssä (niinkuin yleisimmin), kunhan tajuaa mennä taaksepäin! Peruuttaminen sai tänään aikaan melkoiset naurunremakat vierailta, eli kai tällä käskyllä on puhtaasti pelkkää viihdearvoa. Pääasia, että aina välillä opetellaan uusia juttuja ja että tyyppi pääsee käyttämään päätään.

(Muistaisinkohan ensi viikolla ottaa kameran mukaan uloskin? Viimeisimpien päivitysten perusteella näyttää siltä, että me ollaan lukittauduttu neljän seinän sisälle...)

Herra Pöllö

Saanko esitellä, tässä on Herra Pöllö. Pöllö saapui meille pari viikkoa sitten ja se on siitä asti ollut koiraeläimen paras ystävä.

Herra Pöllö on vielä jokseenkin ujo, joten se viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan eikä osallistu aktiivisesti lauman touhuihin. Koiraeläin kuitenkin nappaa sen varsin usein leikkikaverikseen. Useimmiten kameran suljin ei iltavalaistuksessa ehdi mukaan lainkaan.

Herra Pöllö on näistä huomionosoituksista yleensä varsin hämmentynyt eikä tiedä, miten päin pitäisi olla.

Toki koiraeläin joskus useita kertoja päivässä erehtyy osoittamaan Herra Pöllölle hieman toisenlaistakin rakkautta. Herra Pöllö suhtautuu siihen jo kovin neutraalisti, sillä ymmärtäähän sen, että pienen koiran on jossain taitojaan harjoiteltava. Kunhan siivet pysyvät lentokykyisenä ja sisälmykset sisällä, Herra Pöllö on kohtaloonsa varsin tyytyväinen. Se nimittäin oli jo kerran muuton yhteydessä päätymässä kellarista kierrätykseen, mutta lauman kaksilahkeinen keksi antaa sille uuden elämän.

Edit. Keravalla liikkuu taas koiranvihaajia - läheiseltä asuinalueelta Kurkelasta on löytynyt nauloitettuja kalanpäitä ja lihanpaloja yleisten lenkkipolkujen ja -reittien varrelta. Hullu maailma.

Yökyläilyä ja perusjuttujen kertaamista

Konna oli ensimmäistä kertaa yökylässä menneenä viikonloppuna. Oltiin juhlimassa isännän äidin kihlattua Halloween-juhlien muodossa ja vaikka yleensä kaikkiin suvun juhliin ovat koirat tervetulleita, ei vieraaseen juhlapaikkaan 50 vieraan joukkoon raaskinut koiraa mukaan ottaa. Siksipä kiikutettiin K lauantai-iltapäivänä veljeni luokse Koivukylään.

Vuorokauden kyläily oli sujunut erittäin hyvin ja vauhdikkaasti, siitä kieli tyypin kokonaisvaltainen väsymys sunnuntai-iltana. Veljeni, hänen tyttöystävänsä ja tyttöystävän sisko luonnehtivat Konnaa iloiseksi ja ystävälliseksi, mutta myös minulle melko uusilla termeillä rauhallinen ja itsekseen viihtyvä. Ilmeisesti siis reagoi näin uuteen paikkaan ja uusin ihmisiin, mikä tietysti on parempi kuin ahdistuneisuus tai ylimääräinen hötkellys. Kehuivat myös tottelevaisuudesta ja kuuliaisuudesta, eli turhaan ei olla opeteltu käyttäytymään.

On muuten kummallista, miten kotona sitä ei välttämättä osaa kiinnittää huomiota siihen, miten tottelevainen koira osaa olla. Koska se on osa arkipäivää ja käytännössä "normaalia", kiinnittää sitä itse enemmän huomiota siihen, kun jokin menee ei-toivotusti. Tähän olen nyt viimeisten päivien aikana kiinnittänyt vähän enemmän huomiota (kehujen ja palkkaamisen osalta ollaan päivittäin palattu askeleita taaksepäin eli vahvistetaan myös naksuttimen avulla ihan vaan perusjuttuja) ja pakko myöntää, että kotona on tuntunut jollakin tapaa harmonisemmalta. Tuntuu vaikuttaneen positiivisesti myös remmikäyttäytymiseen.

P.S. Viime viikolla käytiin lähieläinlääkärin vaa'alla, kuuteen kuukauteen ja kolmeen viikkoon painoa on kertynyt 6,2 kiloa. Luultavasti pikkuhiljaa alkaa painonnousu hidastumaan, mutta ikään nähden ollaan pysytty aika täsmällisissä lukemissa (4 kk: 4 kg, 5 kk: 5 kg jne.).