8. kesäkuuta 2011

Iltavillit



Oih ja voih. Konna on kerrassaan mainio. Uskoo kieltoja aika hyvin ja pihapiirissä vapaana liikkuminen on melko helppoa - tulee luokse sekä nimellä kutsuttaessa että tänne-käskystä lähes poikkeuksetta joka kutsulla. Osaa irrottaa lelusta (vaikka hetki menee ennen kuin viitsii irrottaa) ja tarjoaa irrottamisen jälkeen istumista tai maahanmenoa. Usein iltahepuloidaan ja jahdataan kissoja eikä letkauteta kuuleviin korviin mitään mitä ympärillä tapahtuu - tätä yritetään kitkeä pois pikkuhiljaa.

Tarpeet (molemmat) tehdään ulos silloin kun ehditään tarpeeksi ajoissa lähteä, sisällä tekee aina sanomalehdelle (käytännössä siis öisin ja aamupäivisin kun ei olla hereillä ja  kun K on yksin kotona). Kerrassaan kivutonta.



Toinen harjoitusta vaativa juttu on yksinjääminen. Muina päivinä ollut muutaman tunnin yksinolon jälkeen vähän vaikeaa jäädä kotiin ilman ihmisiä (koska ihmiset on vieläkin parasta), mutta tänään pentu ei jäänyt oven taakse itkemään. Johtunee siitä, että oltiin kolme tuntia hereillä ennen kuin lähdin, eli uni taisi tulla samantien.

Ollaan myös jo tutustuttu naksuttimeen ja toistaiseksi sillä on ollut ihmeellinen vaikutus pentuun. Vaikka K olisi juuri herännyt, käynyt ulkona tarpeilla ja vironnut, se osaa keskittyä naksuttimeen. Tulevina päivinä ja viikkoina siis tullaan olemaan paljon tekemisissä naksuttimen kanssa.

Pihapiiri on tullut jo aika tutuksi ja tänään käppäiltiin ensimmäistä kertaa kytkettynä koko kortteli ympäri. Remmin on toistaiseksi annettu olla lähestulkoon rauhassa eli peuhuut ja käveleminen ulkona sujuvat nekin kivuttomasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti