Reissussa

Sain tälle päivälle yllättävän vapaapäivän koulusta ja sen myötä hyvän syyn vihdoin lähteä Konnan kanssa reissuun. Olen pitkään luvannut työkavereille, että käyn Konnan kanssa pyörähtämässä toimistolla ja tänään lähdettiin puoli kymmenen aikoihin Keravalta kohti Etu-Töölöä.

Junassa matkustaminen onkin Konnalle tuttua, sillä Konnan ollessa pieni käytimme junaa paljon. Nyt viimeisestä junareissusta on jo aikaa, mutta homma luonnistui yhtä hyvin kuin ennen. Hyvinnukutun yön jäljiltä vieterikoira pursusi energiaa, minkä takia aika junassa kävi vähän tylsäksi, mutta olipa oiva tilaisuus treenata kärsivällisyyttä ja odottamista. Matka ei kuitenkaan kestänyt kun sen vähän reilu 20 minuuttia.

Rautatieasemalta käveltiin uutta Baanaa pitkin Leppäsuonkadulle. Reilun kilometrin matkalla kohdattiin ensimmäinen tihkusade, joka hätkäytti lähinnä huonosti sateeseen varustautunutta emäntää. Pienten sisäänpääsyongelmien jälkeen päästiin sisälle ja Konna tutki paikkoja innoissaan ja moikkaili tyyppejä. Rapsutteluunkin malttoi asettua hetkeksi. Pusuja K jakoi jokaiselle, jonka nassu sattui olemaan tarpeeksi matalalla.

Toimistolla viivyttiin pari varttia, minkä  jälkeen jatkettiin matkaa Rajasaareen päin. Olin aavistuksen skeptinen vallitsevista sääolosuhteista, mutta päätin kuitenkin, että käväistään ainakin portilla. Meidän onneksemme tuolla välillä ei vettä satanut ja selvittiin saarelle kuivina.

Pyörittiin jonkin aikaa ihan yksinämme saarella ja sain hyvin aikaa napsaista kameralla muutaman kuvan. Suurin osa niistä oli kuitenkin taas täynnä pelkkää hiekkaa, epätarkkoja tassuja tai pyllyä, kuten alla.

Kun kierrettiin saarta ja oltiin jo melkein takaisin portilla, tuli vastaan ihanan lauhkea labbis ja nuori bokseri, joka oli mielettömän kiltti. Leikki aivan samalla tyylillä kuin Konna, pystypainia ja tassuilla sohimista - harmi vaan, että kokoero oli niin valtava. Löysivät sitten yhteisen sävelen ja jahtasivat toisiaan tovin. Lopulta ei vietetty saaressa kuin puolituntinen, minkä jälkeen lähdettiin kotiin päin.

Sää ei näyttänyt enää niin epävarmalta, joten päätin lähteä kävellen kohti Pasilaa ja junaa. Matkaa tuolle välille kertyi yhteensä kolme kilometriä, minkä Konna jaksoi vielä erinomaisesti. Eläintarhan kohdalla meidät yllätti taas kuuroluontoinen tihkusade, joka kasteli minut, jälleen, läpimäräksi. Junassa K kampesi heti syliin ja istuikin siinä melkein koko kotimatkan.

Matkaa kertyi noin seitsemän kilometriä, plus puolituntinen Rajasaaressa, junamatkat, n. 40 min ja matkat aseman ja kodin välillä, ja lopulta koko matka kesti reilu neljä tuntia.

Kaupungin vilske oli Konnalle uutta, joten henkisestikin joutui jossain määrin koetukselle. Vaikka se ei ollut moksiskaan autojen määrästä, eikä oikein välittänyt ihmisistäkään (toimiston tyttöjä lukuun ottamatta). Se sopeutuu yllättävän nopeasti muutenkin tilanteisiin ja ääniin - katseli ehkä ensimmäiset kaksi ratikkaa vähän pälyilevästi mutta sen jälkeen ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Sama juttu, kun kuultiin koko matka Rajasaaresta Pasilaan omituista, matalaa pauketta (ilm. räjäytystyömaalta): katsoi ensimmäisen kerran paukkeen suuntaan ihmeissään ja sen jälkeen minuun, myöhemmät paukkeet eivät saaneet osakseen mitään reaktiota, mitä nyt toista korvaansa nosti joissakin väleissä.

Kiva päivä kaiken kaikkiaan, minkä seurauksena vieterikoirakin on poikkeuksellisesti hyvin väsynyt. Vähän mietin jossakin vaiheessa päivällä, että onkohan tuo liian rankka matka kaikkineen (uusia juttuja, uusia paikkoja, paljon erilaisia sisätiloja ja ärsykkeitä), mutta eipä tuo väsymys näkynyt kuin vasta kun päästiin junaan ja kotiin.

Lauantaina

Tapasimme lauantaina Framin ja Lauran pitkästä aikaa, sillä Fram on ollut kuluneen kuukauden sairaslomalla. Kun koirat olivat saaneet päästettyä suurimmat höyryt pihalle, harjoiteltiin muutamia liikkeitä. Olen erityisen ylpeä siitä, miten Konnan paikallaanmakuu sujui, vaikka häiriönä oli toinen koira, joka seurasi nakkikättäni kun loittonin Konnan luota. Mahtavaa! Päästiin myös pidempään etäisyyteen ja pidempään paikallaanmakuuseen kuin aikaisemmin, sekin on mahtavaa!

Tänään meidän seisomistreenit sai yllättävää potkua, kun tajusin kaivaa esiin naksuttimen pitkästä aikaa. Meidän on myös huomattavasti parempi treenata ulkona, sisätiloissa tuo syttyy äärettömän nopeasti.

Sunnuntai kuvina

Ihanan leppoisa ja silti energinen sunnuntai! Käytiin pitkällä, kiireettömällä lenkillä sekä heittelemässä frisbeetä joen varrella. Päivällä Konna nautti syksyauringon lämmöstä takapihalta käsin.

Testissä uusi objektiivi

Kummipoika (8,5 kk) oli meillä illan kylässä, joten sain yllin kyllin mahdollisuuksia testailla uutta objektiiviani sekä lapseen että koiraan. Kummipojan vierailu taisi olla pienelle pihakoiralle henkisesti rankka, sillä Konna on pien-ihmisen lähdettyä maannut yhtä soittoa ylläolevan kaltaisella pienellä rullalla sohvan reunalla. Kummipoika on muuten ainut lapsi, jonka kiljumista K sietää (voin vannoa, että siinä rikkoutuu kaikki mahdolliset työturvallisuus-desibelirajat, kun hän päättää kiekaista keuhkonsa tyhjäksi).

Ajatuksia kuluneelta viikolta

Tunkeilija-eposodi jatkuu... Sunnuntai-aamuna samainen katti oli rappukäytävässämme. Olin lähdössä Konnan kanssa aamulenkille, kun kuulin rappukäytävästä maukunaa. Siinähän se oli, raapi oveamme ja vaati päästä sisälle. Nyt ei ole epäilystäkään, etteikö kyseinen kissa olisi tässä samassa asunnossa joskus asunut.

Harmiksemme emme sunnuntainakaan ehtineet napata kissaa kiinni, sillä olimme lähdössä heti aamusta Kaarinaan (ja alueemme löytöeläintalo siis sijaitsee Riihimäellä). Sillä välin, kun yritin selvitellä, malttaisiko joku toimittaa katin perille, päästi naapurin setä kissan takaisin ulos. Se siitä sitten.

En ole vielä tavoittanut isännöitsijää, jolta ajattelin tiedustella, josko ilmoitus entisille asukkaille olisi mahdollinen. Kummallisinta on, että Karkulaisiin ja Karkureihin, sekä löytöeläintaloon jättämieni havaintojen perusteella ei yksikään henkilö ole ottanut minuun yhteyttä. Kissaa ei ole edes ilmoitettu kadonneeksi, vaikka se kuntonsa ja pannattomuuden puolesta on aivan varmasti sisäkissa.

Kun edellisellä TOKO-kurssilla (kirjoitin siitä täällä) käytiin läpi ALO-luokan neljää ensimmäistä liikettä, viimeksi saatiin ohjausta neljään viimeiseen, eli seuraamiseen kytkemättömänä, luoksetuloon, hyppyyn ja liikkeestä seisomiseen.

Konnan reagointi luoksepäästävyyteen tuli minulle hieman yllätyksenä. Olen tiedostanut, että K on jonkin verran pidättyväinen vieraita kohtaan, mutten ole kokenut, että siihen olisi lainkaan tarvetta puuttua. Toiset ovat herkempiä kuin toiset, niin ihmiset kuin eläimetkin, eikä mielestäni ole tarpeen odottaa, että koira ottaisi vastaan mitä tahansa keneltä tahansa (edit: pidättyväisyydellä tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä siis sitä, että Konna ei ole innolla juoksemassa vieraan ihmiseen syliin tai rapsutettavaksi, mutta nopeasti haistettuaan ja tehtyään tuttavuutta ottaa vieraat pusutellen). Treeneissä se kuitenkin oli yllättävän herkkä.

Pidättyväisyys treeneissä ilmeni lähinnä niin, että Konna ensin nopeasti ohjaajaa haistettuaan liikkui jalkojeni taakse piiloon ja yritti vältellä ohjaajan kosketusta. Selkeästi sitä kiinnosti tietää, mikä toi tyyppi on, mutta ei uskaltanut jäädä paikalleen koskettavaksi. Treenaamme toistaiseksi niin, että totuttelemme vieraan ihmisen läheisyyteen lyhyissä jaksoissa pitkin harjoituksia, paineistamatta Konnaa liikaa.

Varmasti treeniympäristö vaikuttaa tuohon eniten, sillä kotona tai muissa tutuissa ympäristöissä pidättyväisyyttä ei ole tuolla mittapuulla ollut. Emme koskaan ole treenanneet vastaavanlaisessa ihmishäiriössä, eli epäilen myös tilanteen uutuuden olevan Konnalle epämiellyttävä - miks toi ihminen saa nyt muka tulla tähän kun me aina muulloin mennään vaan kaikista ohi? Se on myös oppinut tunnistamaan treenipaikan tietyistä maamerkeistä ja hajuista ja virittyy alueelle saapuessamme ihan erilaiseen mielentilaan kuin muualla.

Mutta kaikin puolin siis treenit meni loppua kohden tosi hyvin ja aina treenien loppua kohden luoksepäästävyys sujui jo helpommin kuin heti tunnin alussa. Paikallaanmakuukin sujuu paremmin, vaikkei vielä ihan kahteen minuuttiin tai oikeaan etäisyyteen ylletäkään (ollaan vielä kaukana, mutta edistystä on tapahtunut!).

Olen myös saanut uutta otetta Konnan ohjaamiseen ja tulkintaan. Muutamaan otteeseen hölmöilin oikein urakalla, kun ohjaaja käski seuraamisessa kääntymään oikealle - oltiin ennen treenejä treenattu niin tiuhaan täyskäännöksiä että käännyin sitten aina vahingossa 180 astetta vaikka 90 olisi riittänyt. Tämä siis toistui, ei vain yhden tai kaksi kertaa... Seuraamisessa ei ole juurikaan muuta korjattavaa, kuin irtoamisten vähentäminen ja seuraa -käskyn tehostaminen.

Käytiin lopuksi vielä läpi kaikki liikkeet ja jipot niiden treenaamiseen, joten toivottavasti parin viikon päästä seuraavalla kurssikerralla ollaan taas astetta edistyneempiä!

Kuvat ovat tämän illan lenkiltä Keravanjoen varrella. Paikalla oli meitä ennen tainnut olla joitakin narttuja, sillä K sekosi aivan täysin hajuista. Katsoin parhaaksi siis pitää sitä vapaana vain lyhyitä jaksoja, onneksi pidinkin, sillä ensimmäinen vastaantullut uros ei Konnan mielestä ollut lainkaan tervetullut sitä ohittamaan. Onneksi lopulta rauhoittui ja viimeisimmät ohitukset sujuivat mallikkaasti, vaikka koko loppulenkki ajoittaiseksi vetämiseksi menikin.

(P.S. Pitkällisen itsekritiikin ja -arvioinnin tuloksena olen tullut tulokseen, että omassa toiminnassani luoksepäästävyys-tilanteessa olisi voinut olla parantamisen varaa. Taisin itse jännittää harjoituksissa erilaisia tilanteita, minkä seurauksena ei Konnakaan voinut tuntea oloaan turvalliseksi ja reagoi siksi vahvemmin, kuin mitä arkiolosuhteissa reagoisi. No, onneksi virheistä oppii ja edetä voi vain jos välillä kompuroi.)

Tunkeilija!

Meillä oli tänäaamuna melkoinen härdelli, kun terassille seurakseni istahti tällainen kissa. Ikkunoiden sälekaihtimien ollessa auki myös K ja kissat havaitsivat vierailijan ja seurasivat sen liikkeitä intensiivisesti lasin toiselta puolen. Tyyppi oli vallan kiltti ja hellyydenkipeä, kovasti se yritti myös raapia tietään sisälle.

Soitin Riihimäelle Onnentassuun (alueemme löytöeläimet kiikutetaan sinne), sieltä tiedettiin kertoa, että asuinalueellamme on useampikin oranssi kissa kadoksissa. Koska A oli ehtinyt lähteä jo töihin, ei minulla ollut mahdollisuutta kiikuttaa tyyppiä Riksuun tai ottaa sitä sisälle, joten kehoittivat jättämään kissan ulos. Ottivat kissan tuntomerkit ylös ja lupasivat soitella, jos kissan perään soitellaan.

Se sitten koko aamun istuskeli pihalla ja kävi välillä haistelemassa ovella, josko se vaikka olisikin avautunut. Jouduin lähtemään kiireellä kouluun ja kun täältä pääsen, tarkistan heti ensimmäisenä onko katti vielä pihalla. Jos on, nappaan sen häkkiin ja kiikutetaan Onnentassuun sitten kun A saapuu kotiin auton kanssa.

Harmittihan se jättää sinne, kun toinen niin säälittävästi sisälle tuijotti, mutta minkäs teet. Se on todennäköisesti jostain tästä läheltä ja ollut kateissa vain lyhyen aikaa, kun tyyppi oli melko rotevassa kunnossa ja hyvin puhdas ja hyvinvoivan näköinen. Kaulapantaa sillä ei ollut, eli on todennäköisesti ollut ihan vaan sisäkissana.

Metsäreittejä

Satuttiin tänään sopivaan aikaan lähtemään kotiin kakuttelemasta isäni luota, nimittäin juuri kahden massiivisen kaatosateen välissä. Pari kuvaa sain kotimatkalta (jolta selvittiin siis kuivin nahoin) napattua, kaksi alinta ovat ne ainoat, joissa Konna on aloillaan (alimmassa taisi emäntä heilahtaa, kun näkyy vain puolet koirasta).

Uusi reittivalinta oli mitä mainioin - jouduttiin seitsemän kilometrin matkalla poikkeamaan yhteensä vain noin reilun kilometrin verran asvalttiteille, loput joko metsäisiä hiekkateitä, pieniä polkuja tai muita ulkoilureittejä. Ei meinaan ole niin tyypillistä näille keskisen Uudenmaan "metsille".

(Kirjoitin tähän ajatusvirtaa meidän edistymistä TOKOssa, mutta tekstistä tuli niin pitkä, että laitan sen tulemaan myöhemmin eri päivityksessä. Tämä riittäköön rauhalliseen sunnuntai-iltaan/alkavaan yöhön, ensi viikolla uudet kujeet!)