Peti potilaalle

Riipaisin hetki sitten kasaan Konnalle pedin käyttämättömäksi jääneestä trikookuteesta. Tuli hyvä, vaikka alemmassa kuvassa näyttääkin siltä, että pedin tarkoitus on vielä aavistuksen epäselvä... Kyllä se jo kävi tekemässä pesän tuohon, siirsi tosin keltaisen peiton puoliksi ulos pediltä ja muotoili sen tyynyksi patjan sijasta. Taidan tehdä uuden pedin harmaasta kuteesta jossakin vaiheessa, sillä musta on omiaan näyttämään kaiken valkoisen karvan tuplana.

Viime viikonloppuna jouduin toteamaan, että Konnalla on nenäpunkkeja (oireet olivat selvät ja niitä on ollut lähipiirin koirissa) ja maanantaina saatiin, erinomaisella palvelulla, lääkkeet nopeasti kotiin ja ensimmäinen nappi juuston mukana kurkusta alas. Kuluneen viikon ja sitä edeltäneet muutamat päivät köhimistä, käänteistä yskimistä, nenän nuolemista ja pään ravistelua ovat vieneet voimia ja K on ollut selkeästi apeampi normaaliin verrattuna. Uskon kyllä, että suurin osa apeudesta on lääkkeen syytä, sillä se tuntuu kaikesta päätellen aika voimakkaalta myrkyltä. Sitä pitäisi napsia nyt vielä kolmen viikon ajan, onneksi vain kerran viikossa. Toivottavasti oireiden kokonaan kaikottua myös virkeystaso palautuu ennalleen. Nyt on jo selkeästi oireet jo tasaantuneet kun alkuviikosta kaikki lenkit olivat alusta loppuun saakka räkimistä ja niiskuttelua.

Käänteinen yskiminen (jos joku onnekas ei tiedä, niin tämän voi lukea) on muuten yksi inhottavimmista asioista, joita olen joutunut todistamaan. Konnalla se on sellaista erittäin nopeatahtista (nopeampaa kuin linkin takana löytyvä video mopsin yskimisestä mutta kuulostaa täsmälleen samalta) ja se ainakin sitä pitkään seurailtuani tuntuu hallitsemattomalta, jopa tukehtumisenomaiselta. Sitä en ole onneksi nyt muutamaan päivään kuullut, toivotaan etten kuulekaan. Samaa se teki viime talvena kennelyskän aikoihin, johtuu luullakseni molemmissa tapauksissa ylähengitysteiden ärsytyksestä (joko siis limasta tai punkeista tai molemmista).

Loppuviikosta virkeyttä on riittänyt jo lyhyisiin treenijaksoihin. Eilen, kun veljeni oli meillä kylässä, Konna pääsi näyttämään välähdyksen erinomaisesta päättelykyvystään. Veljeni, tapansa mukaisesti, heilutteli puhuessaan kädessään puista noutokapulaa (yleensä siis mitä tahansa esinettä), joka tipahti hänen kädestään maahan. Konna oli heti kolahduksen kuultuaan paikalla, nosti kapulan ylös ja odotti saavansa namipalkan. Kun palkkaa ei veljeltä tullut, se tipautti sen, nosti uudestaan ja odotti palkkaa, tipautti ja nosti uudelleen. Tällä välillä kävin hakemassa jääkaapilta namia ja palkkasin seuraavasta onnistuneesta suorituksesta (nosto+pitäminen).

Me nimittäin ei vielä(kään) olla treenattu kapulan nostamista maasta, ainoastaan sen ottamista kädestä ja pitämistä suussa. Tuo maasta nosto+pitäminen oli siis vallan uutta. Hittolainen, se pitää mua varmaan ihan tyhmänä, kun en ole tajunnut vaatia siltä vielä enempää. Pieni juttuhan tuo on, mutta edistystä siksi, etten ole missään vaiheessa harjoitellut sen kanssa tuollaisen (jonkin muun kuin leikki-)funktion omaavan esineen nostoa maasta. Juuri tuo on sitä, mistä Päivi edellisellä tunnilla puhui kun kehotti rohkaisemaan koiraa keksimään asioita itse. Nyt kun se vielä yhdisti kaksi asiaa noin hienosti yhteen, ai että.

Isojen kysymysten äärellä

Sain seuraavan Marilta haasteen:

“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.”

1. Onko koirallasi tiukka kuri vai onko sillä samat tai lähes samat oikeudet kuin muillakin perheenjäsenillä?
On rajat siihen asti, kun itse koetaan tarpeelliseksi. En puhuisi, että oikeudet ovat samanlaiset kuin muilla perheenjäsenillä, sillä koen meidän ihmisten kuitenkin hallitsevan arkea (sama koskee kissoja). Eivätkä eläimet edes osaa ajatella omia oikeuksiaan samalla tavalla kuin ihmiset. Kissojen jahtaaminen on kiellettyä, pikkuvessaan (kissojen valtakunta) meneminen on kiellettyä, poistuminen ovesta on kiellettyä ilman lupaa (takapihalle tai rappukäytävään), ruokaa odotetaan kunnes annetaan lupa syödä ym. Sen sijaan sohvalle saa tulla ja jalkopäässä sängyssä saa nukkua. Jostain näkökulmasta saatetaan olla lepsuja, jostain tiukkoja.

2. Puetko koirasi vaatteisiin? Jos puet niin miksi?
Puen, talvisin ja vaihtelevasti vesi- ja räntäsateella. Muistan joitakin vuosia sitten sanoneeni, etten hanki koiraa, jota täytyy pukea. Pihakoira on kuitenkin muuten ympäri vuoden varsin säänkestävä, joten takin päälle laittaminen on hyvin pieni vaiva. Lähinnä siksi, että K:n olisi miellyttävämpi ulkoilla sateessa ja pakkasilla, eron huomaa heti. Talvitakki laitetaan päälle tuuliolosuhteista riippuen varmaan -5 ja -10 asteen paikkeilla.

3. Talutushihna vai flexi? Miksi?
Talutushihna, ehdottomasti. Hihnan kautta koiran on helpompi tulkita mitä toisessa päässä tapahtuu. Koiran hallinta on helpompaa, esim. fleksin narusta on vaikeampi tarttua kiinni jos tulisi tarve saada koira nopeasti lähemmäs itseä, myös siksi että jos ei ehdi reagoimaan tarpeeksi nopeasti ja koira lähtisi jonkin pieneläimen perään, fleksi irtoaa helpommin kädestä jne.

Olen taluttanut hihnassa paria normaalisti fleksitalutettavaa koiraa ja alku on aina kaoottista, kun ne rupeavat hihnassa "vetämään", eli siis kulkemaan samalla tavalla kuin fleksissä remmi jatkuvasti tiukalla. Hihnan avulla saa aina fleksissä kulkeneen koiran hyvin nopeasti kuuntelemaan ja tunnustelemaan enemmän taluttajaa.

Jos hihnan huonoja puolia miettii, niin ehkä se, että oman olotilan nyanssit välittyvät sen kautta koiralle aivan äärettömän helposti. Eli jos jännittää, koira tuntee sen hihnan kautta. Toisaalta sen avulla voi myös kertoa, että kaikki on hyvin.

4. Jos ostat kaupasta itsellesi herkkuja, ostatko niitä tasapuolisuuden nimissä myös koirallesi?
En. Minä herkuttelen, koska minä voin, koira herkuttelee siksi, koska sitä ruokkiva taho mahdollistaa sen. Koira ei tarvitse herkkuja, ei myöskään ihminen, mutta minä voin tehdä sen valinnan tiedostamalla siihen liittyvät "riskit". Keskustelimme Lauran kanssa juuri tällä viikolla siitä, miten koira ei ole valinnut minua vaan minä olen valinnut sen, joten velvollisuuteni on tarjota sille parasta mahdollista ruokaa. Keskustelu alkoi teemalla "syön huonompaa ruokaa kuin koirani".

Konna saa muutenkin hyvin vähän mitään ylimääräisiä herkkua. Ainoa "herkku" ovat nakit, jota käytän treenatessa, mutta niiden syöminen on aina pois ns. normaaliravinnosta. Lasken nykyään oikeastaan jo ihan normaaliin ravintoon kuuluvaksi aamulla ennen töihin tai kouluunlähtöä annettavan kongin (yleensä kalkkunaa tai sikanautaa) tai namipallon ja satunnaiset rouhetikut.

5. Mitä epäkoiramaista harrastat koirasi kanssa?
En oikeastaan keksi muuta, kuin saunomisen. Ja ylipäätään Konna haluaa olla kaikessa mukana, se tuijottelee  tarkkaavaisesti usein kun esim. ripustan pyykkiä kuivumaan. Samalla tavalla kun meidän pikkuinen Hunni-kissa katselee aamuisin vieressä kun meikkaan. Jos jotain epäkoiramaista keksin, niin Konna söisi mielellään sitrushedelmiä, banaania ja vihanneksia.

6. Mistä asiasta olet koirassasi erityisen ylpeä?
Pakko sanoa, että sen perusiloisesta luonteesta. Muutamaan kertaan koirapuistoissa kuullut "se ei oo koskaan aikasemmin leikkinyt täällä kenenkään muun kanssa!" ja "se on aina aikaisemmin ollu niin arka ettei uskalla leikkiä" ovat tuntuneet erityisen hyvältä. Silloin olen tuntenut suurta ylpeyttä, kun se tajuaa asioita itse ja on innoissaan, kun oppii uutta. Ja siitä, etten kokemattomana koiranomistajana (Konna on ensimmäinen koirani) ole ainakaan aivan täysin sitä pilannut.

7. Onko koiraharrastus sinulle välineurheilua?
Ei. Jossain vaiheessa olin jopa aavistuksen murheissani siitä, miten kovin kilpavarustellulta tietyissä ympyröissä koiraharrastaminen tuntui. Se jopa vei intoani harrastaa. Nykyään osaan jo tarvittaessa sivuuttaa aiheen kokonaan, enkä kohtaakaan sitä enää niin paljoa, kun olen löytänyt meille täydellisen treeniporukan ja ohjaajan.

Edelleen aina välillä tuntuu, ihan lähtökohtaisesti koko koiramaailma (ei pelkästään harrastusten ympärillä) kaikenkarvaisine koirakkoineen siltä, että koiria vertaillaan toisiinsa ja yritetään keksiä toisista koirista huonoja puolia, jotta oma koira tuntuisi jotenkin, en tiedä, tärkeämmältä?

Tärkeämpää on mielestäni muistaa se, että varusteet ja välineet ovat vain meidän ihmisten hömpötystä (toki osa on hyödyllisiä, mutta onko sillä merkillä niin väliä?), koirat eivät kilpaile keskenään siitä, kenellä on hienoin jokin, tai siitä, kenellä on eniten koiraurheiluvaatteisiin puettu omistaja. Jos nyt puhutaan ihan normaalista arjesta, on hyvin luonnollista, että omistajansa mielestä oma koira on se maailman paras ja ihanin, joten miksi sellaisista asioista pitäisi kilpailla?

8. Puhutko koirastasi usein sellaiseen sävyyn, että vastapuoli luulee sinun puhuvan lapsestasi?
En. Puhuessani Konnasta puhun siitä tai tosta tai (mun) koirasta. Jos puhun itsestäni koiranomistajana, olen juurikin koiranomistaja tai emäntä. Konnalla on muutamia hellittelynimiä, mutta niitä käytetään vain suljettujen ovien takana. En ole mamma eikä A ole iskä, enkä puhuttele niin myöskään muita koiranomistajia.

9. Tuntuuko sinusta joskus, että koirasi ei ole koira vaan joku muu ötökkä?
Hehhee, ei oikeastaan. Joskus se muistuttaa kissaa, kun elää kahden sellaisen kanssa.

10. Keikuttaako koirasi päätään, kun juttelet sille? Miltä se sinusta tuntuu tai mitä ajattelet siitä?
Keikuttaa, tosin hyvin satunnaisesti. Olen ymmärtänyt, että keikuttaminen liittyy kuulemiseen ja tarkkaavaisuuteen.

11. Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat parhaiten koiraasi.
Iloinen, reipas, sopeutuva.

Valitettavasti rikon heti haasteen sääntöjä ja haastan vain Lauran vastaamaan kysymyksiin. En myöskään keksi uusia kysymyksiä, sillä Marin kysymykset olivat mielestäni hyvin tärkeitä pohdittavaksi!

Noutokapula tutuksi ja pohdintaa syksyyn

Ensilumi tavoitti meidätkin jokunen tovi sitten. Konna oli aivan ihmeissään lumesta takapihalla. Se skannasi nuuskutellen varmaan koko pihan tarkasti läpi ihmetellessään lunta ja otti spurtein tuntumaa valkoiseen maahan. Muutaman päivän ehti sekin valkoinen tavara pihaa koristaa, sittemmin täälläkin on satanut vain vettä siinä perinteisemmässä muodossa.

Eilen oltiin taas Päivin tunnilla, tällä kertaa kahdella koirakolla. Laura ja Fram treenasivat noutokapulan kanssa, joten mekin aloitettiin kapulaan tutustuminen (ainoa saatavilla oleva kapula oli vähän liian painava, joten käytettiin aluksi pusikosta löydettyä keppiä).

Konna tajusi treenien aikana todella nopeasti mistä on kyse. Treenien jo päätyttyä tiputin kepin vahingossa kädestäni, jolloin Konna nosti kerta kerran jälkeen kepin ja tarjosi sitä minulle. Tässä vaiheessa oli palkattava avokätisesti, kun se teki tuon täysin oma-aloitteisesti. Se ei olisi millään meinannut lopettaa ja siitä näki, miten päässä raksutti, kun se keksi itse mitä pitää tehdä. Vielä tässä vaiheessa ei oltu harjoiteltu kepin nostamista maasta, lähinnä vain sen ottamista kädestä ja sen pitämistä suussa.

Päivi myös suositteli ottamaan taas naksuttimen käyttöön, jotta pystyn oikea-aikaisemmin kertomaan sille, mitä se teki oikein ja halutusti. Aloitettiin naksuttelemaan heti eilen helpoista jutusta, kyllä tuo näyttää vielä tajuavan naksauksen idean. Saatiin myös hyvää palautetta siitä, miten hyvin Konna seuraa tekemisiäni ja hakee tukea minusta, nyt täytyy sitten keskittyä siihen, että se äkkäisi asioita enemmän itse, jotta se tulee entistä varmemmaksi tekemisistään.

Kävin tänään hakemassa kunnollisen noutokapulan ja treenattiin jo muutama lyhyt pätkä niin, että Konna käyttää kapulaa suussaan samalla kun pidän kapulaa kädessäni. Muutaman kerran se jo otti kapulan kokonaan itselleen, mistä sai hurjat kehut.

Kapulanhakureissulla törmättiin pieneen pihakoirapentuun, joka osoittautui Nybygårdsin X-pentueen Xaraksi. Olin ihan äimänä, kun en ole täällä aikaisemmin törmännyt kuin yhteen pihakoiraan. Olivat matkalla pentukouluun, josta en myöskään tiennyt vaikka siinä ihan vieressä melkein asutaan.

Konna yritti komentaa pentuja (pentukoulun alkamista odotteli myös pikkuinen chihuahua), se ei ole juurikaan pieniä pentuja nähnyt, ihmetteli varmaan hajua ja sitä (ihmisen mielestä ihanaa) pennun koheltamista. Kohelsi se toki itsekin, ei malttanut pysyä aloillaan lainkaan.

Pentujen näkemisen jälkeen sitä aina miettii kuinka mukava olisi kasvattaa laumaa jossain vaiheessa yhdellä nelijalkaisella. Nimenomaan mukavaa, enkä siihen vielä ryhtyisi, sillä syyt ovat itsekkäitä (toisaalta, mitkä valintamme eivät olisi?). En kyllä taitaisi ihan vielä jaksaakaan pentuaikaa uudestaan - ei sillä, etteikö meillä olisi mennyt kaikki hyvin, mutta kun ne on pieninä niin avuttomia toheloita! Nykyään on niin helppoa, en oikeastaan edes muista minkälaista on virittää kerta kerran jälkeen uusia sanomalehtiä lattialle ja opettaa pennulle asioita alusta alkaen. Ehkä se tapahtuu sitten, kun osaan perustella itselleni toisen koiran tarpeellisuuden, myös Konnan kannalta. Siihen voi mennä joko hetki tai vuosia.