Himatuikut!

Joulu meni ohi vikkelästi ja niin myös sitä edeltäneet päivät. Aattona löhöiltiin kymmenen ihmisen voimin, katsellen Konnan ja Lempon touhuamisia turvallisesti viltteihin kääriytynenä.

Konna pääsi tutustumaan lähemmin puolitoistavuotiaaseen tyttölapseen, joka oli kaikin puolin ihan mielettömän kiinnostunut sekä isosta että pienestä koirasta. Konna käyttäytyi hyvin tytön lähellä, kävi muutaman kerran lipaisemassa poskea tai kättä, mutta osasi onneksi olla kiinnittämättä sen enempää huomiota mini-ihmiseen. Tyttö ei ollut moksiskaan ja rupesi jossakin vaiheessa jopa komentaan karvanaamoja tomerasti ("Onna!" ja "Eepo!"). Lempon isäntä helli koiria poron selkärangalla ja kuusen alta löytyi kuivattua sianmaksaa.

Parin päivän myrskyn takia olimme tiiviisti lukiuttautuneet sisätiloihin, sillä Konna ei suostunut viipymään ulkona yhtään sen pidempään kuin oli tarpeen. Ilmeisesti vallitseva viileys ja inhottava tuuli ovat ajaneet sen normaalia useammin kanssani sohvalle, viltin alle ja tiiviisti kiinni kylkeen tai kainaloon. Etätyöskentelyn parhaita puolia, aivan varmasti! Muutoin päivämme ovat näyttäneet lähinnä allaolevalta videolta, pitkiltä torkuilta ja erinäisiltä kasoilta herkullisia ruokia.




Uusivuosi hieman jänskättää, sillä Konna komensi joitakin viikkoja takaperin melko tomerasti lähistöllä ammuttuja raketteja. Meille kuuluu äänet sisälle aika hyvin ja koska pihapiiri on avoin, mutta sitä reunustavat korkeammat rakennukset, kaikuvat varsinkin korkealta tulevat äänet paremmin kuin olisi tarpeen. Vielä emme tiedä karkaammeko viikonlopuksi muualle vai jäämmekö kotiin, mutta täytyy valmistautua jollakin tapaa, mikäli Konna alkaa raketeista hermoilla. Se ei muutoin tunnu olevan kovinkaan paukkuarka, mutta tunteja kestävä paukuttelu voi ymmärrettävästi olla hieman rasittavaa.

Kuvien kertomaa

Tässä kaksi viime päivien valloittavinta kuvaa. Molemmat ilmentävät Konnaa just eikä melkein - se on aina iloinen ja kujeileva ja lähellä. Sen omat ihmiset on aivan varmasti ihan paras juttu koskaan, ainakin läheisyyden määrästä päätellen. Kun isäntää tai emäntää väsyttää, painetaan pää jalkaa, vatsaa tai selkää vasten ja tuhistaan pienessä kasassa, yleensä jalat solmussa, tassut kohti kattoa.

 (Pahoittelut kököstä kuvalaadusta! Tunnelma kuitenkin välittynee sinnekin.)

PS. Huomaako joku muu, että korvat näyttävät hieman erilaiselta kuin tovi sitten? Nyt ne eivät sentään enää sojota ihan niin paljoa joka suuntaan, vaan pysyvät jo vähän paremmin aloillaan.

Ruuhkaa keittiössä

Keittiössä on välillä väkeä kuin pipoa. Kissat saattavat makoilla tuntikausia saunassa, mutta kun keittiössä tuoksuu jokin syötävä ja kun jääkaapin ovi käy, molemmat ovat salamana paikalla. Konnan saa paikalle jo pelkästään keittiötä ajattelemalla.

Kuulumisia talven alkuun

Tovin hiljaiselon jälkeen kerrottakoon, että meillä menee hyvin! Piipahdettiin itsenäisyyspäivän korvilla parin päivän reissulla Vaasassa ja sillä aikaa lumi satoi sekä kotipuolessa että 400 kilometriä ylempänä. Koska ei olla juurikaan oltu porukalla kylässä tällätavalla useampaa päivää, jännitin tapani mukaisesti hiukan ensinnäkin pidempiä automatkoja sekä Konnan tottumista vieraaseen kotiin.

Kaikki meni, kuten aina, paremmin kuin mainiosti ja Konna taas sai laumansa ihmisjäsenet ylpeäksi hyvillä käytöstavoillaan. Eräänkin tuntemattoman vaasalaisen perheen päivä toivottavasti parani hieman, kun näkivät Konnan riemua koirapuistossa - heillä itsellään oli mukana arka chihuahua, joka lopulta "nautti" koirapuistosta nuoren tytön sylistä käsin.

Uusi neulekin valmistui yllättävän pikaisesti ja siitä tuli lähes täydellinen kokonsa puolesta. Silmukkamäärä pysyi samana kuin edellisessä, mutta puikot vaihtuivat puolella koolla pienempiin. Pohdin mielessäni jo uusia kuvioita ja malleja, vaikka lämpökertaa ei ole kovin monesti vielä edes tarvinnut. Harmillista, että lähipiirissä on vaan niitä vähän enemmän karvaisia rotuja, etten voi edes joulu tekosyynä neuloa enempää!

Tiedä sitten, johtuuko lumen ja jään tulosta, Konnan alkavasta murkkuilusta vai liikkuuko naapurustossa normaalia enemmän kiimaisia narttuja, Konna on ruvennut taas vähän kiskomaan itseään eteenpäin lenkeillä. Ei tee sitä jatkuvasti lenkkien alusta loppuun, vaan aina silloin tällöin olosta riippuen. Saatiin tätä varten testiin vedonestovaljaat. Ne eivät varsinaisesti muistuta valjaita - "laite" on Y:n mallinen naruhärpäke. Kaksi narua kiinnitetään lukoilla kaulapantaan ja narut vedetään jalkojen välistä selän päälle niin, että Y:n risteyskohta kiristetään mustalla osalla pysymään paikoillaan hieman lapaluiden alapuolella. Maailman yksinkertaisimman näköinen vehje, joka tekee oikeasti ihmeitä. Ensimmäisellä käyttökerralla vaikutus oli välitön ja jopa sitä seuraava lenkki ilman valjaita oli huomattavasti rennompi sekä koiralla että omistajalla. Näitä olen nyt pari viikkoa käyttänyt epäsäännöllisesti, en edes kerran päivässä, mutta siitä huolimatta lenkeillä on taas entistä helpompaa molemmilla.

Kerrottakoon sen verran, että vietetään talvi ilman ohjattuja treeneja ja käydään keväällä tutustumassa agilityyn jollakin tutustumiskurssilla. Löysin pätevältä vaikuttavan kouluttajan Keravalta, mutta hänellä ei ole sisätiloja käytössään, joten siirretään ohjattu suosiolla aloitus kevääseen. Siihen saakka jatketaan samaan malliin kotitokoiluja ja muuta aktiviteettia, toivottavasti päästään muutamaan otteeseen talven aikana tutustumaan esteisiin eräällä kentällä.

P.S. Konna osaa nyt "hypätä" ja "pompata" - hyppy on eteenpäin suuntautuva vauhdikkaampi hyppy, pomppu on paikallaan, lähes suoraan ylöspäin suuntaava pomppaus. Isäntä sanoi, että Konna osaa nyt ollien.