10. maaliskuuta 2015

Kevät







Hei vaan! Meidän vuosi 2015 on alkanut yhtä vauhdikkaasti kuin mitä 2014 päättyi. Pääpiirteittäin mielessä on kaksi ihastuttavaa asiaa, nimittäin Konna astui heti vuoden ensimmäisinä päivinä ihanan Rondan (Pihapolun Estelle, neljä pentua syntyi viime viikolla: Maikin kirjoittama synnytyskertomus löytyy täältä), ja me ostamme maanantaina talon! Pääsemme jo heti tämän kuun lopussa karistamaan kerrostaloasumisen pölyt harteiltamme pikaisen remonttirykäyksen jälkeen.

Tältä keväältä siis erityisesti odotan sitä, että pääsen silittelemään pentuja Maikin luokse, ja että saamme tulevan kodin pihan aidattua ja koiraystävälliseksi.

Ihanaa kevättä!