10. marraskuuta 2011

Uutisia ylitreenaamisesta sekä ikävä tapahtuma koirapuistossa

No nyt on mieleisiä, vaikkakin jossain määrin hämmentäviäkin uutisia Eläinten koulutuksesta -blogin kautta:
"Mikä on paras määrä harjoittelua viikossa ja kuinka kauan kerrallaan? 
Nyt siitä on lukuja. Parasta on treenata kerran tai kaksi viikossa, yksi sessio kerrallaan. Et saavuta hyötyä siitä että harjoittelet päivittäin kolme sessiota kerrallaan; itse asiassa päivittäinen harjoittelu ja useat peräkkäiset sessiot tuottavat halutun tuloksen huonommin kuin maltillinen tyyli. 
Tyylistä riippumatta, kun temppu on kerran opittu se säilyy koiran muistissa treenaamatta ainakin neljän viikon ajan."
Lue koko juttu, "Ylitreenaamisen ongelma" 
 Ylitreenamisen hyöty on siis plusmiinusnolla. Me ollaankin nyt pidetty taukoja niin, ettei naksutella joka päivä. Ja hyvä niin, tuntuu Konnan motivaatiokin riittävän kun treenataan harvemmin. Suosittelen muuten ko. blogia muutenkin, hurjan asiantuntevaa, muttei missään nimessä kuivaa tekstiä!

Laitan linkin taakse seuraavan pätkän, jossa kerron ensimmäisestä todistamastani tappelusta koirapuistossa. Siitä piti tulla lyhyt lisäys, mutta eihän siitä lyhyttä tullut. Jos lukaiset sen läpi, kerro ihmeessä kuinka olisit tilanteessa toiminut. Tilanne oli minulle niin uusi, että näkemystä vastaavaan kaivattaisiin.

Koirapuistossa tapeltiin tänään ensimmäistä kertaa meidän läsnäollessa. Russelinarttu kävi kiinni mäyräkoiranartun takapuoleen (puheiden perusteella, en nähnyt tilannetta) ja mäyräkoiran omistajat (sekä omistajia että mäyräkoiria oli kaksi) säikähtivät pahasti. Konna ei ollut tässä osallisena, vaan luikki heti rähinän alettua toisen mäyräkoiran luota jalkojeni väliin turvaan. Siirryttiin toisen koiran ja omistajan kanssa kauemmas, kun toiset omistajat selvittelivät tilannetta ja tarkastelivat syntyneitä vammoja (joita ei ilmeisesti kuitenkaan ollut). Tässä vaiheessa mäyräkoirat olivat omistajien sylissä ja russeliomistajalla myös molemmat omat koirat kytkettynä.

K ja sekarotuinen jatkoivat painejaan kuten ennen tapahtunutta. Russeliomistaja sai koiran rauhoittumaan ja koska aikaisemmin se leikki muiden koirien kanssa nätisti, päästi hän molemmat koiransa irti mäyräkoirien poistuttua. Kun Konna tajusi russelin olevan vapaana, rupesi se huutamaan ja kiljumaan kuin syötävä. Ilmeisesti muisti edellisen tilanteen (ainakin tältä tilanne hyvin vahvasti näytti) ja yritti kaikinkeinoin saada russelin kaikkoamaan. Russeli vaan yltyi tästä ja härnäsi, irvisteli ja näykki K:ta samalla, kun se ulisi ja hysterisoi vierelläni. K ei missään vaiheessa napannut kiinni toiseen koiraan, vaikka toinen sai mm. hännästä kiinni. Lopulta omistaja sai koiransa syliin ja häipyi puistosta.

Tämän jälkeen Konnalla kesti yllättävän pitkään toipua tilanteesta (siis jokunen minuutti, mikä on Konnalle epätyypillistä), mutta halusin jäädä puistoon, ettei se yhdistä tapahtunutta negatiivisella tavalla alueeseen. Onneksi sekarotuinen, puistoon kanssamme jäänyt koira oli lempeä ja leikkisä, joten visiitti puistoon päättyi lopulta ihan hyvin.

Konna ei saanut minkäänlaisia jälkiä eikä vammoja. Mietin, josko mäyräkoirien omistajien levoton ja hermostunut käytös olisi vaikuttanut jollain tavalla ensimmäiseen yhteenottoon. Pariskunta käyttäytyi koirien kanssa hyvin epävarmasti. Tilanteen jälkeen nainen oli suorastaan hysteerinen ja mies huusi vieressä (puolisolleen, joka tilanteessa puhui puhelimessa eikä pystynyt toimimaan kyllin nopeasti erottaakseen koirat). Toisaalta myöskään russeliomistajan refleksit eivät mielestäni toimineet kyllin nopeasti, sillä ensimmäisessä tilanteessa hän kyllä huomasi oman koiransa toiminnan, sekä toisessa tilanteessa tajusi, että Konna on kauhusta kankeana, mutta yritti rauhoitella tilanteita tuloksetta puhumalla.

Jos nyt analysoidaan, kuka olisi voinut tehdä ja mitä, niin uskon tämän olleen täysin kiinni koirien omistajista, ei niinkään koirista. Kysymys kuuluukin, mitä minä olisin voinut tilanteessa tehdä? Eli silloin, kun Konna huutaa jaloissani järkyttyneen peloissaan, ja toinen koira pyörii ympärillä näykkimässä ja irvistelemässä? Olisin toki voinut tarttua russelia niskasta kiinni, mutta koira vaikutti arvaamattomalta. Olisin voinut ottaa Konnan syliin, mutta sillä olisin mielestäni vahvistanut käytöstä kun päinvastoin halusin sen päättyvän. Tilanne ei kuitenkaan mielestäni ollut niin uhkaava, että russeli olisi vahingoittanut Konnaa.

Jos nyt olisin samassa tilanteessa uudelleen, todennäköisesti nappaisin kiinni koirasta ja odottaisin, että omistaja saa koiransa remmiin. Hämmentäviä tilanteita, jollaisia varmaan valitettavasti joudumme täällä suunnilla vielä jossakin vaiheessa kohtaamaan. Siihen saakka me yritetään nauttia puistoilusta kuten aiemminkin.

6 kommenttia:

  1. Hmmm...vähän kummallinen tuo blogikirjoitus ylitreenaamisesta. Jos koiralle opettaa jotain perusjuttuja niin en kutsuisi sitä treenaamiseksi ja jos ei sitten jotain perusjuttuja joka päivä pienissä pätkissä tee niin kyllähän se koiranelämä on vähän tylsää. Pidän välillä joissakin jutuissa useamman päivän tai jopa viikon tauon, mutta kerta viikossa kuulostaa vähän liian vähällä.

    VastaaPoista
  2. Mä luulenkin, että tuolla tarkoitetaan nimenomaan treenaamista jotain tavoitetta varten, oli se sitten toko tai agility tai joku pk-laji, mutta niin että koiralle opetetaan joka treenikerralla uusia juttuja. Ns. hc-treenaamista (blogin kirjoittaja on kouluttaja, jolle todennäköisesti aktiivisimmat harrastuskoirakot on enemmän arkea kuin vähemmän harrastavat). Ei niinkään perusjuttuja tai aivotyötä, joita mekin tehdään kyllä edelleen päivittäin ja tehdään jatkossakin. Mutta esim. maallikkotokoilua, jossa asetan treenille tavotteen ja treenataan intensiivisemmin, treenataan just tuo kerta pari viikossa.

    VastaaPoista
  3. Joo, mä toivon et tuo bloggaaja tarkoittaa nimenomaan agility/toko yms. hc-treenaajia...tosin olisi voinut sen tuohon blogiinsa selvennykseksi kirjoittaa.

    VastaaPoista
  4. Koirapuistoissa on usein epästabiilia ainesta liikkeellä...

    VastaaPoista
  5. Kieltämättä... Onneksi me ei toistaseks olla törmätty kuin tähän yhteen tapaukseen.

    VastaaPoista