4. kesäkuuta 2011

Konnuuksia


Tällainen saapui Keravalle toissapäivänä. Konna on kohta kahdeksanviikkoinen tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Ensimmäinen ilta ja yö meni paremmin kuin hyvin - poika ei itkeskellyt juuri lainkaan eikä aristellut uutta kotia. Seuraava yö oli vähintään yhtä helppo, mitä nyt ei aina muistanut kuinka sinne petiin pääsikään takaisin olohuoneesta. Häntä heiluu koko ajan ja ihmiset on ihania.



Kohtaamiset kissojen kanssa on olleet rauhallisia. Pari kertaa Konna on saanut tassusta kuonoon, kissoilla kynnet on kuitenkin pysyneet piilossa. Toista kissaa pestään välillä ja sekös tuntuu molemmista uskomattoman hyyvältä.

Tänään moikkaillaan taas lisää kivoja tyyppejä ja huomenna päästään ihan kunnolla ulos riehumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti