Ajatuksia kuluneelta viikolta

Tunkeilija-eposodi jatkuu... Sunnuntai-aamuna samainen katti oli rappukäytävässämme. Olin lähdössä Konnan kanssa aamulenkille, kun kuulin rappukäytävästä maukunaa. Siinähän se oli, raapi oveamme ja vaati päästä sisälle. Nyt ei ole epäilystäkään, etteikö kyseinen kissa olisi tässä samassa asunnossa joskus asunut.

Harmiksemme emme sunnuntainakaan ehtineet napata kissaa kiinni, sillä olimme lähdössä heti aamusta Kaarinaan (ja alueemme löytöeläintalo siis sijaitsee Riihimäellä). Sillä välin, kun yritin selvitellä, malttaisiko joku toimittaa katin perille, päästi naapurin setä kissan takaisin ulos. Se siitä sitten.

En ole vielä tavoittanut isännöitsijää, jolta ajattelin tiedustella, josko ilmoitus entisille asukkaille olisi mahdollinen. Kummallisinta on, että Karkulaisiin ja Karkureihin, sekä löytöeläintaloon jättämieni havaintojen perusteella ei yksikään henkilö ole ottanut minuun yhteyttä. Kissaa ei ole edes ilmoitettu kadonneeksi, vaikka se kuntonsa ja pannattomuuden puolesta on aivan varmasti sisäkissa.

Kun edellisellä TOKO-kurssilla (kirjoitin siitä täällä) käytiin läpi ALO-luokan neljää ensimmäistä liikettä, viimeksi saatiin ohjausta neljään viimeiseen, eli seuraamiseen kytkemättömänä, luoksetuloon, hyppyyn ja liikkeestä seisomiseen.

Konnan reagointi luoksepäästävyyteen tuli minulle hieman yllätyksenä. Olen tiedostanut, että K on jonkin verran pidättyväinen vieraita kohtaan, mutten ole kokenut, että siihen olisi lainkaan tarvetta puuttua. Toiset ovat herkempiä kuin toiset, niin ihmiset kuin eläimetkin, eikä mielestäni ole tarpeen odottaa, että koira ottaisi vastaan mitä tahansa keneltä tahansa (edit: pidättyväisyydellä tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä siis sitä, että Konna ei ole innolla juoksemassa vieraan ihmiseen syliin tai rapsutettavaksi, mutta nopeasti haistettuaan ja tehtyään tuttavuutta ottaa vieraat pusutellen). Treeneissä se kuitenkin oli yllättävän herkkä.

Pidättyväisyys treeneissä ilmeni lähinnä niin, että Konna ensin nopeasti ohjaajaa haistettuaan liikkui jalkojeni taakse piiloon ja yritti vältellä ohjaajan kosketusta. Selkeästi sitä kiinnosti tietää, mikä toi tyyppi on, mutta ei uskaltanut jäädä paikalleen koskettavaksi. Treenaamme toistaiseksi niin, että totuttelemme vieraan ihmisen läheisyyteen lyhyissä jaksoissa pitkin harjoituksia, paineistamatta Konnaa liikaa.

Varmasti treeniympäristö vaikuttaa tuohon eniten, sillä kotona tai muissa tutuissa ympäristöissä pidättyväisyyttä ei ole tuolla mittapuulla ollut. Emme koskaan ole treenanneet vastaavanlaisessa ihmishäiriössä, eli epäilen myös tilanteen uutuuden olevan Konnalle epämiellyttävä - miks toi ihminen saa nyt muka tulla tähän kun me aina muulloin mennään vaan kaikista ohi? Se on myös oppinut tunnistamaan treenipaikan tietyistä maamerkeistä ja hajuista ja virittyy alueelle saapuessamme ihan erilaiseen mielentilaan kuin muualla.

Mutta kaikin puolin siis treenit meni loppua kohden tosi hyvin ja aina treenien loppua kohden luoksepäästävyys sujui jo helpommin kuin heti tunnin alussa. Paikallaanmakuukin sujuu paremmin, vaikkei vielä ihan kahteen minuuttiin tai oikeaan etäisyyteen ylletäkään (ollaan vielä kaukana, mutta edistystä on tapahtunut!).

Olen myös saanut uutta otetta Konnan ohjaamiseen ja tulkintaan. Muutamaan otteeseen hölmöilin oikein urakalla, kun ohjaaja käski seuraamisessa kääntymään oikealle - oltiin ennen treenejä treenattu niin tiuhaan täyskäännöksiä että käännyin sitten aina vahingossa 180 astetta vaikka 90 olisi riittänyt. Tämä siis toistui, ei vain yhden tai kaksi kertaa... Seuraamisessa ei ole juurikaan muuta korjattavaa, kuin irtoamisten vähentäminen ja seuraa -käskyn tehostaminen.

Käytiin lopuksi vielä läpi kaikki liikkeet ja jipot niiden treenaamiseen, joten toivottavasti parin viikon päästä seuraavalla kurssikerralla ollaan taas astetta edistyneempiä!

Kuvat ovat tämän illan lenkiltä Keravanjoen varrella. Paikalla oli meitä ennen tainnut olla joitakin narttuja, sillä K sekosi aivan täysin hajuista. Katsoin parhaaksi siis pitää sitä vapaana vain lyhyitä jaksoja, onneksi pidinkin, sillä ensimmäinen vastaantullut uros ei Konnan mielestä ollut lainkaan tervetullut sitä ohittamaan. Onneksi lopulta rauhoittui ja viimeisimmät ohitukset sujuivat mallikkaasti, vaikka koko loppulenkki ajoittaiseksi vetämiseksi menikin.

(P.S. Pitkällisen itsekritiikin ja -arvioinnin tuloksena olen tullut tulokseen, että omassa toiminnassani luoksepäästävyys-tilanteessa olisi voinut olla parantamisen varaa. Taisin itse jännittää harjoituksissa erilaisia tilanteita, minkä seurauksena ei Konnakaan voinut tuntea oloaan turvalliseksi ja reagoi siksi vahvemmin, kuin mitä arkiolosuhteissa reagoisi. No, onneksi virheistä oppii ja edetä voi vain jos välillä kompuroi.)