11. joulukuuta 2013

Osteopaatilla

Olipahan mielenkiintoinen visiitti osteopaatille tänään! Kuten etukäteen vaivaa selkälähtöiseksi enteilin, selkärangan jumiahan sieltä löytyi, mikä taasen on vaikuttanut Konnan takapään "pyöristymiseen" ja vetänyt jalkoja takapään alle (myös ns. etureidessä oleva lihas kiristyessään vetää selkää pyöreäksi). Tämän vuoksi askellus on ollut taaksepäin vajaata ja liike muutenkin lyhyttä.

Miksi ranka sitten on ollut jumissa (minkä seurauksena selän lihakset ovat myös kireät ja takakorkeus korostuu), on seurausta monista asioista, mitään yksittäistä tekijää ei voi nimetä. Aktiivisuus noin yleisnimittäjänä, kun menee kovaa on vaivatkin kovemmat! Manipuloidessaan rankaa aikalailla keskeltä koiraa, alkoi suolistokin pitämään meteliä, joka oli hyvin selkeästi kuultavissa. Osteopaatin mukaan jossain määrin tuo jumi on voinut vaikuttaa suolistoonkin, vaikken sen toiminnassa mitään erikoista ole huomannutkaan.

Tällainen rankajumitus on osteopaatin mukaan yleisiä pienillä koirillä, hän myös suositteli kyynärien kuvauttamista jossakin vaiheessa, koska ovat, etenkin luonnostaan aavistuksen takakorkealla koiralla, kovalla koetuksella.

Hoidon aikana paikkoja saatiin kuitenkin sen verran kuntoon, että kävelyssä oli huomattava ero heti. Liike on nyt ilmavampaa ja jalka liikkuu pidemmälle taakse, koira oli muutenkin tasapainoisemman oloinen. Mennään tammikuussa uudestaan hoitoon ja tuon toisen hoitokerran jälkeen pitäisi taas näyttää ja koirassa tuntua vähän paremmalta. Ei ollut puhetta useammasta kuin kahdesta hoitokerrasta, sitten sen jälkeen käydään kun näyttää siltä, että jotain ongelmia taas alkaa ilmenemään.

Ennaltaehkäisynä takajalkojen venyttelyä, huomiota pitää kiinnittää oikeaan jalkaan, joka oli kireämpi kuin vasen. Samoin oikea etujalassa oli enemmän jäykkyyttä verrattuna vasempaan.

Kun päästiin kotiin, Konna juoksi pari kertaa kämppää ympäri (mitä ei siis tee koskaan) ja hyppeli innostuksissaan, mahtoi siis itsekin tunnistaa, että jotakin jumeja siellä avattiin!

Kaikin puolin äärimmäisen ammattitaitoinen kaveri, tuo Jerry.

1 kommentti:

  1. Titolla oli myös oikea takajalka huomattavasti enemmän jumissa, käytännössä oikea puoli oli ihan jumissa ja jalka oli kiinnikkeillä niin jumi ettei liikkunut normaalisti.
    Pitäisi varata uusi käynti Titolle, alkanut taas huomaamaan tota poikittaista liikettä ja muutoinkin olis nyt hyvä käyttää uudestaan, kun kastrointi takana ja osa vaivoista helpottui myös sen myötä.

    Hienoa, että Konnan on saanut oloaan paremmaksi! :)
    Mukavaa loppu vuotta teille kaikille täältä meiltä :)

    VastaaPoista