16. marraskuuta 2013

Jyväskylän KV-näyttely 16.11.2013

Konna tänään Jyväskylässä AVO H:
"2,5 v. Pienehkö, mittasuhteiltaan neliömäinen uros, jolla sopusuhtainen raajaluusto. Erinom. uroksen pää. Hyvä purenta, ilme, korvat. Vahva kaula. Hyvä karva, väritys voisi olla rungossa rikkonaisempi. Liikkuu reippaasti, mutta takakorkeana. Takaliikkeessä voisi olla enemmän voimaa. Saa miehistyä + reipastua."
Sellainen arvostelu tällä kertaa, samalta tuomarilta kuin viimeksi. Oltiin mielestäni jo ihan kohtuullisen hyvin treenattu pöydällä olemista ja vieraiden ihmisten käpälöintiä ja oma oloni oli paljon varmempi kuin edellisellä kerralla, mutten osannut odottaa Konnan hermostuvan (arkapieruilevan) mitasta, tosin enpä ollut mitään vastaavaa sen kanssa harjoitellutkaan. Se oli pöydällä aluksi ihan ok, mutta mittaväline oli epäilyttävä ja sen jälkeen koko homma ei olisi enää kiinnostanut.

Ostoslistalle jokin metallinen säkämittaa muistuttava asia ja käynti osteopaatilla, joka on tarkoituksena ollut muutenkin varata. Mittaustulos näytti muuten 33,5 cm, mutta epämääräisen asennon vuoksi luulen todellisuuden olevan lähempänä 34 senttiä.

Lisäksi varaudutaan seuraavan kerran runsaalla määrällä kolikoita, ettei tarvitse kiirehtiä pois. Ehdittiin kuitenkin autolle ennen sakkoja. Ao. kuvista kiitos Lauralle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti