23. lokakuuta 2011

Lohjalla

No hyvinhän se meni. Parasta oli se, että päästiin näkemään pentueen kaikki pennut yhes koos, ja tietysti muitakin pihakoiria. K on uroksista pienempi ja siis pentueen pienimmästä päästä, mikä olikin oikeastaan odotettavissa.

Kilpailtiin samassa urokset 5-7-kuukautta luokassa Konnan veljen Titon kanssa ja sininen nauha saatiin (PEK2). Ennenkaikkea olen ylpeä tyypin tekemisestä, hermot tuntuivat kestävän koko päivän hyvin eikä outo paikka ollut liian ahdistava. Pöydällä oli vähän epämiellyttävää, mutta K antoi nätisti tuomarin (Juha Putkonen) katsoa hampaat sekä pusutti poskelle.
"Hyvänkokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Hieman kevyt luusto. Kapeapiirteinen pää. Korvat saisivat asettua paremmin. Hyvät silmät&purenta. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Olkavarret tulisi olla viistommat ja polvikulmaus selvempi. Hyvä häntä. Takaraajojen liike jää liiaksi rungon alle ja hieman korkeat etuliikkeet. Miellyttävä käytös."

Ensimmäiseksi näyttelykokemukseksi kaikenkaikkiaan erittäin positiivinen! Kynnys osanottoon tulevaisuudessa on roimasti madaltunut. Alla julkaisukelpoisimmat kuvat Lohjalta, jotka nappasin pikaisesti ennen lähtöä.

Nybygårds Trevliga Thea "Iina" 

Nybygårds Typiska Tyra "Tyra"

Nybygårds Taktiska Tage "Tito"

En nyt valitettavasti kuolemaksenikaan muista mikä koira on kyseessä, mutta kuva on sympaattinen! Edit: Kiitos Jaanalle, kuvassa esiintyvät koirat ovat Nybygårds Snälla Selma "Selma" (takavasen) ja Nybygårds Söta Sissi "Sani".

2 kommenttia:

  1. Hei Annika!
    Kiitos viimeisestä, oli kiva tavata teitä pitkästä aikaa. Viimeisessä kuvassa on istumassa Nybygårds Söta Sissi "Sani" ja takavasemmalla seisoo Nybygårds Snälla Selma"Selma"

    VastaaPoista
  2. Oli kiva nähdä veljeä :)

    Ja jotenkin se loppujen lopuksi oli helpompaa kun mitä kauhuskenarioissaan etukäteen oli pahimassa tapauksessa pelännyt.

    Hyvin sujui :)

    VastaaPoista