13. maaliskuuta 2012

Ajatuksia helmikuusta

Oho! Helmikuu meni ohi hujauksessa ja barf-päivityskin oli jäänyt pelkäksi luonnokseksi. Julkaisen sen myöhemmin, kunhan olen tarkistanut faktat kertaalleen (kirjoitin sen yli kuukausi sitten ... ).



Meidän helmikuu meni supernopeasti, käytiin muun muassa avaamassa mökkiKESÄ 2012 (luojan kiitos mökkitietä on tänä talvena aurattu, ja vielä ihan rantaan saakka) ja ollaan riehuttu paljon pihalla ja metsässä, koirakavereiden kanssa ja ilman. Pääsi K tutustumaan pienen pieneen kummipoikaankin, joka oli (Konnan mielestä) tosi kummallisen kuuloinen ja hajuinen. Oman pihan lumet alkavat pikkuhiljaa sulaa niin, että päästään varmaan parin viikon sisällä rakentelemaan verkkoviritelmiä koiran pitämiseksi aitojen sisäpuolella.


Olen viime aikoina useampaan otteeseen pohtinut elämää koiran kanssa ja aikaa ennen Konnaa ja tajunnut, kuinka paljon arki on rikastunut Konnan tulon myötä. En ole joutunut uhrautumaan oikeastaan millään tavalla (kuten jotkut ennen Konnan tuloa pelottelivat) enkä luopumaan muista tärkeistä asioista. Ihmisestä, omasta suhtautumisesta ja asennoitumisestahan siinä on kyse.
Päinvastoin tunnen, että olen saanut elämääni hurjan määrän kaikkea uutta, ihanaa ja hämmentävää, kasvattavaa ja rohkaisevaa, niin tietoa, taitoa kuin virheistä oppimistakin. Olen suunnattoman onnellinen siitä, minkälainen paketti Konnasta on tähän päivään saakka kasvanut ja kerrassaan hämmästynyt siitä, kuinka olen osaltani ollut vaikuttamassa sen käyttäytymiseen, niin hyviin kuin niihin vähemmän hyviin puoliin.

Vähemmän miellyttäviin puoliin lasken minimaaliset ongelmat toisten koirien kohtaamisessa (pientä ärinää ja haukkumista, joka saadaan yleensä järkevästi katkottua kielloilla ja joka kohdistuu yleensä isompiin koiriin) ja viime viikkoina ilmestynyt arkuus pimeässä joitakin ihmisiä kohtaan (kuten hitaasti tai muuten oudosti kävelevät ihmiset, tummiin pukeutuvat ja huppupäiset ihmiset = tällä saattaa olla suora yhteys minun tiedostamatta muuttuvaan olotilaan ko. tilanteissa).Myös lapset, joiden liikkeet ovat ennalta-arvaamattomia, äkkinäisiä tai kovaäänisiä, saavat K:n ajoittain säikkymään. Missään nimessä kummassakaan tapauksessa K ei ole aggressiivinen, vaan selvästi enemmän tilanteen/ihmiset kiertävä kuin hyökkäävä. Muunlaista koviin ääniin tai paukahduksiin liittyvää arkuutta ei juurikaan ole eikä edellämainittua esiinny oikeastaan lainkaan valoisaan aikaan. Olen yrittänyt miettiä, mistä tuo pimeällä pelkääminen olisi voinut alkaa, mutten ole saanut palautettua mieleeni mitään yksittäisiä tapahtumia. Kotona suhtautuu vieraisiin ihmisiin kevyellä varauksella, ts. ei ole heti ensimmäisenä heittäytymässä rapsuteltavaksi, mutta hyvin lyhyen haistelu- ja tunnusteluajan jälkeen kapuaa mielellään kenen tahansa hellyydenosoitusten äärelle.


Miellyttäviä puolia onkin sitten ainakin tusinan verran enemmän! Etenkin kärsivällisyyden kanssa olemme tehneet töitä ja tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin valoisalta. Siinä missä muutaman kuukauden ikäisenä tyyppi saattoi keuhkota suoraa päätä ovesta ulos, odottaa se nyt kiltisti asunnon sisäpuolella, käytävän tai takapihan ovi auki, kunnes saa luvan astua kynnyksen yli. Ruokaa, luita ja muita herkkuja ei ota ellei siihen anneta lupaa (tuli todistetuksi myös vieraan ihmisen kanssa, joka ei tajunnut miksei koira syöksykään lattialla olevan herkun kimppuun vaan tuijottaa nätisti silmiin). 
Erityisen iloinen olen siitä, kuinka sopeutuvainen K on. Meidän arkemme on pääsääntöisesti samalla tavalla rytmitetty töiden ja koulun johdosta, mutta muuttuva päivä- tai viikkorytmi ei tunnu K:ta stressaavan (enemmän totutteluvaikeuksia on ihmisellä). K ei myöskään syty enää niin nopeasti kuin aivan pentuna, ja jos joskus käykin ylikierroksilla, palautuu siitä varsin nopeasti. Muutama päivä putkeen vailla sen kummepaa riehumista ei vielä tee koirasta levotonta, kunhan varmistaa, että lenkit ovat tarpeeksi pitkiä ja että tyyppi pääsee sisällä käyttämään aivojaan.

Vallitsevat sääolosuhteet alkavat näyttää jo huomattavasti paremmilta, joten parin kuukauden sisälle on todennäköisesti tiedossa ohjattua koulutusta. Vielä en tarkalleen tiedä minkä lajin tai minkätyylisessä ohjauksessa mutta kaikki selviää minullekin aikanaan. Nyt nautin siitä, että K ei ole moneen viikkoon enää lyönyt jarruja pohjaan ulkona, koska
 enää ulkona ei ole kylmä!



3 kommenttia:

  1. Tuo pimeän pelko voi olla hyvin murkkuikään kuuluvaa. Nooa ei yleensä pelkää mitään, mutta pari viikkoa sitten lenkillä köyristi selkänsä kuin mikäkin kissa ja murisi bussipysäkin H&M mainoksessa hohtavalle naiselle :D Ja muitakin vastaavia tosi kummallisia pelkoja on ollut, mutta menneet sitten samantien. Onko K oppinut pelaamaan Dog Memorya? Viimeinen kuva on mahtava! :)

    PS. Niin ja toivottavasti pääsette K:n kanssa joku kerta myös pihistreffeille. Seuraavat joskus pääsiäisen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Olipa kiva lukea Konnan ja teidän kuulumisia pitkästä aikaa :)

    Meillä on Titon kanssa aina välillä kans pimeällä kulkemisessa ihme pelkoja. Millon lumipaakkua säikähtää ja haukkuu tai just jotain tummiin pukeutunutta ihmistä, vaihtelevuutta on tässä asiassa ja välillä taas menee niin rohkeana ettei välitä mistään mitään :)
    Ja auta armias, jos JÄNIS tai ORAVA vilahtaa! Sit pitää muffutella pitkän aikaa ja kääntyä katselemaan taakseen (ja yrittää olla niiiin isoa koiraa että) :D

    Mukavaa kevään jatkoa ja toivottavasti nähdään seuraavalla pihistreffeillä, pääsi pojat leikkimään vihdoin :)

    VastaaPoista
  3. Terveisiä myös täältä äitimuori-Hipun suunnalta!
    Hippu on aina ollut uusissa oudoissa tilanteissa varautuneen harkitseva ja pimeällä pysyy tiiviisti kiinni ihmisessä ja mieluummin pinkoo kohti kodinlämpöä ja -valoa. Omalla pikkupihalla juoksentelee toki rohkein mielin valoilla ja valoitta - mutta kävelylenkit esim pimeällä rantaraitilla voi yleensä jättää väliin. Itse en koe niissä pelkääväni, joten en usko, että se johtuisi minun reagoinnistani - mutta en ole kyllä kokenut Hipunkaan käytöstä mitenkään rajoittavana, tai harmillisena - pikemminkin miettinyt, että ehkä koiran ennakoiva arkuus tuntematonta pimeyttä kohtaan onkin ihan viisasta? Muuten kun on reipas ja iloinen pihis, just niin kuin kuuluukin!
    Mukavata kevään jatkoa, ja tosiaan, toivottavasti nähdään joskus pihistreffeillä!!!
    Heidi

    VastaaPoista