7. helmikuuta 2012

Pikapäivitys

Pikainen päivitys koulusta käsin! Mitattiin eilen Konnan säkäkorkeus, joka kahden mittauksen keskiarvolla näytti 34 cm. Juuri rotumääritelmän alarajalla siis. Painoa on tällä hetkellä 6,5 kiloa. Kirjoittelen illalla lisää sunnuntaisesta barf-luennosta.

6. helmikuuta 2012

Eikö tää kylmyys lopu koskaan?

Pienen hiljaisuuden jälkeen on taas hyvä palata blogin pariin! Kolmessa viikossa on tapahtunut yhtä sun toista. Elämäämme tupsahti reilu viikko takaperin terve kummipoika, jonka perustarpeet muistuttavat paljolti kissoja - syömistä, nukkumista ja taas vähän syömistä. Konna ei ole vielä tätä pientä ihmistä päässyt tapaamaan, mutta eiköhän sekin tule tässä joidenkin viikkojen sisällä tapahtumaan.

Olimme myös Konnan ja kissojen kanssa keskenämme torstaista eiliseen saakka, kun isäntä on työmatkalla Nizzassa. Siellä lämpötila on päivisin ollut +6 asteen paikkeilla, kun taas Konnan kanssa kävimme eilen sunnuntaina aamulenkillä mukavissa -31 tunnelmissa. Taisi olla Keravan ennätys tuo aamuinen "hirmupakkanen".



Konna on selkeästi tullut äitiinsä Hippuun, sillä se ei juurikaan ylimääräistä suostu näillä keleillä ulkona viettämään vaan käpertyy mieluummin isäntäväen jalkoihin. Vedin sille niskaan manttelin vasta -15 pakkasten jälkeen, siihen saakka ulkona peuhaaminenkin onnistui ihan hyvin. -20 matalimmissa lukemissa Konnan saa juuri ja juuri pyörähtämään ulkona, viime päivinä se ei tosiaan ole nauttinut ulkoilusta laisinkaan. Mikäli nämä yli -20 asteen pakkaset tästä vielä jatkuvat, taidan ostaa testiin jotkin töppöset, mutta epäilen, että ne eivät jalassa pysy. Tai jos pysyvät, niin koira ei suostu liikkumaan. Onneksi eilinen ilta ja tämä aamu olivat lukemiltaan jo vähän maltillisemmat -8.




Olemme siis oleskelleet lähinnä sisätiloissa ja kuluttaneet energiaa lelujen parissa sekä lyhyissä pätkissä takapihalla ja lähimaastossa. Koulutuksellisesti pyritään vahvistamaan jo opittua ja treenaamaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Odottelen jo, että päästäisiin kevääseen, jotta voitaisiin ottaa osaa ulkokurssille kertaamaan arkitottelevaisuutta ja päästäisiin aloittamaan tokon alkeet. Lähimaastosta, kävelyetäisyyden (tai järkevien julkisten yhteyksien) päästä ei löydy oikeastaan lainkaan sisäkoulutustiloja, eikä auto aina ole oikeaan aikaan käytössä, joten joudumme kärsivällisesti odottamaan vuodenajan vaihtumista.





Konna voi edelleen mainiosti eikä mitään suuria (eikä oikeastaan pieniäkään) terveydellisiä takapakkeja ole eteen tullut. En tiedä mistä johtuu, mutta nyt Konnalle maistuvat jopa Nutro Choice Natural-nappulat, jotka eivät aikaisemmin millään uponneet. Lisäksi kävin eilen kuuntelemassa Riikka Lahden Barf-luennon kotikulmilla Tuusulassa. Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen luento! Kirjoitan tästä vielä myöhemmin lisää, sillä aihe ansaitsee mielestäni oman päivityksensä. Sain melko paljon täysin uutta, jopa aavistuksen hämmentävää informaatiota, joten luento oli ehdottomasti kuulemisen arvoinen.

Kissoilla on hieman omaperäisemmät lämmittelykeinot...



Päivityksen kuvat viimeisen kolmen viikon ajalta.

15. tammikuuta 2012

Konna ja taianomaiset valjaat

En ole vielä tänä talvena ottanut kameraa ulos ainuttakaan kertaa. Tänään ennakoin ja sain Konnasta kuvia puiston kukkulalta.




Kuten kuvista voi päätellä, vaihdettiin hiljattain pannasta valjaisiin kokeilumielessä ja meidän lenkit ovat muuttuneet kerrassaan harmonisiksi. Vetämistä, joka oli muutenkin huomattavasti vähentynyt, ei ilmaannu enää nimeksikään ja toisten koirien kohtaaminenkin on saanut valjaiden myötä uuden, rauhallisemman ulottuvuuden.

Yritin metsästää samanlaisia valjaita kuin velipojalla Titolla, mutta niitä ei lähieläinkaupoista löytynyt. Nämä olivat ainoat, joissa oli säätövaraa sekä kaulalla että selkäosuudessa.

Ostin pitkän etsimisen jälkeen myös viiden metrin koulutusliinan, joka on juuri sopivan mittainen. Se on käytössä silloin kun ollaan metsässä, joka on lähellä autoteitä tai junarataa tai kuten tänään, aitaamattomalla puistoalueella.

8. tammikuuta 2012

Ruokinnasta








Konnan turkki kiiltää ihan uudella tavalla. Ostin testiin Hill'sin Healthy Development Mini-penturuokaa ja se tuntuu maistuvan hyvin. Mielestäni turkki on ollut hyväkuntoinen aina, mutta nyt se näyttää vielä paremmalta. Karvaakin tuntuu lähtevän, jos mahdollista, vähemmän kuin aikaisemmin.

Nutron pienten rotujen penturuoka, jota saatiin parin kilon kokeiluerä Punaisesta Pallosta, ei ole kokeiluista huolimatta maistunut alkuunkaan. Se on huomattavasti rasvattomamman/öljyttömämmän tuntuinen kädessä kuin Hill'sin tai esimerkiksi Meradogin nappulat, joita Konna on myös saanut.

Toisaalta nirsous tätä ruokaa kohtaan voi johtua puhtaasti siitä, että Nutron nappulat ovat huomattavasti isompia, kuin mitkään muut sen syömät nappulat (ravintoarvoissa ei ole valtavan suuria eroja edellisiin). Toki Nutroakin varmasti oppisi syömään, jos muuta ei anneta, mutta eipä tuo nyt niin kovin vaarallista ole, kun ei nirsoilua minkään muun ruoan kohdalla harrasta.

Jatketaan penturuokailun loppuun nyt joko tuolla Hill'sillä tai Meradogilla. Molempien ravintoarvot näyttäisivät olevan aikalailla samat, Hill'sissä on vaan jonkin verran enemmän rasvaa (19,6 vs. 16,0 prosenttia) ja Meradogissa nimellisesti enemmän proteiinia (29,0 vs. 27,8 prosenttia).

Olen ajatellut siirtyä kasvukauden päätyttyä hitaasti raakaruokintaan tai ainakin kokeilla, miten barffaus meidän arjessa lähtisi käyntiin ja kuinka se Konnalle sopisi. Mitään ehdottomia päätöksiä en ole tekemässä enkä ole fanaattinen barffauksen suhteen, vaan haluan pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.

Keravalle on avattu koirien barffaukseen keskittynyt eläinkauppa Hiskin herkku, joten tarvittaessa on asiantuntevat myyjät lähellä.

P.S. Seisontakuvassa Konnan profiili näyttää jotenkin lyhyenlännältä, selkä on siis todellisuudessa pidemmänoloinen.