8. tammikuuta 2012

Ruokinnasta








Konnan turkki kiiltää ihan uudella tavalla. Ostin testiin Hill'sin Healthy Development Mini-penturuokaa ja se tuntuu maistuvan hyvin. Mielestäni turkki on ollut hyväkuntoinen aina, mutta nyt se näyttää vielä paremmalta. Karvaakin tuntuu lähtevän, jos mahdollista, vähemmän kuin aikaisemmin.

Nutron pienten rotujen penturuoka, jota saatiin parin kilon kokeiluerä Punaisesta Pallosta, ei ole kokeiluista huolimatta maistunut alkuunkaan. Se on huomattavasti rasvattomamman/öljyttömämmän tuntuinen kädessä kuin Hill'sin tai esimerkiksi Meradogin nappulat, joita Konna on myös saanut.

Toisaalta nirsous tätä ruokaa kohtaan voi johtua puhtaasti siitä, että Nutron nappulat ovat huomattavasti isompia, kuin mitkään muut sen syömät nappulat (ravintoarvoissa ei ole valtavan suuria eroja edellisiin). Toki Nutroakin varmasti oppisi syömään, jos muuta ei anneta, mutta eipä tuo nyt niin kovin vaarallista ole, kun ei nirsoilua minkään muun ruoan kohdalla harrasta.

Jatketaan penturuokailun loppuun nyt joko tuolla Hill'sillä tai Meradogilla. Molempien ravintoarvot näyttäisivät olevan aikalailla samat, Hill'sissä on vaan jonkin verran enemmän rasvaa (19,6 vs. 16,0 prosenttia) ja Meradogissa nimellisesti enemmän proteiinia (29,0 vs. 27,8 prosenttia).

Olen ajatellut siirtyä kasvukauden päätyttyä hitaasti raakaruokintaan tai ainakin kokeilla, miten barffaus meidän arjessa lähtisi käyntiin ja kuinka se Konnalle sopisi. Mitään ehdottomia päätöksiä en ole tekemässä enkä ole fanaattinen barffauksen suhteen, vaan haluan pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.

Keravalle on avattu koirien barffaukseen keskittynyt eläinkauppa Hiskin herkku, joten tarvittaessa on asiantuntevat myyjät lähellä.

P.S. Seisontakuvassa Konnan profiili näyttää jotenkin lyhyenlännältä, selkä on siis todellisuudessa pidemmänoloinen.

2 kommenttia:

  1. Kävin kyllä kommentoimassa Titon blogiin, mut ajattelinpa nyt vielä tänne tein sivulle.

    Valjaiden nimi on TopCanis Sierra, värinä aprikoosi, meillä siis.

    Toivottavasti auttaa vielä, ellette ole jo käyneet katselemassa valjaita tässä välissä :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos että merkki ja malli löytyi! Meidän lähieläinkaupoissa ei noita kyseisiä valjaita ollut, joten tyydyin toiseen vaihtoehtoon. Käyn kyllä jossain vaiheessa kevään aikana nuo Sierrat hankkimassa, Forumin Mustissa ja Mirrissä niitä nimittäin oli (olisi pitänyt käydä siellä ensin...).

    VastaaPoista