Konna 21.9.2011 from Annika Järvinen on Vimeo.
1. lokakuuta 2011
Liikkuvaa kuvaa, osa 2
Meillä alkoi koulussa liikkuvan kuvan ja äänenkäsittelyn kurssi, jonka innoittamana päätin kokeilla läppäriltäni löytyvää iMovieta videon editoimiseen (tai no, äänen lisäämiseen ja alkutekstiin). Ensi viikolla saadaan lisää opetusta erään hieman ammattimaisemman ohjelman käyttöön, joten editoituja videoita on mahdollisesti luvassa jatkossakin. Myös uusi kamera HD-videokuvausominaisuudella on harkinnassa, joten videoiden laatuunkin saattaa tulla parannus piakkoin.
Konna 21.9.2011 from Annika Järvinen on Vimeo.
Konna 21.9.2011 from Annika Järvinen on Vimeo.
29. syyskuuta 2011
Nakkia naamaan!
Välillä saa kyllä kiitellä jälkikäteen omaa tyhmyyttään. Konnalla on ollut motivoitumisen kanssa vaikeuksia viime aikoina, ei ole tuntunut mikään maistuvan ja kissojen härnääminen on paljon kivempaa kun tyhmät pikatreenisessiot. Tänään kaupassa sain välähdyksen, siinä leikkele- ja makkaraosastolla. Nakkia! Miksen ole sitä koskaan aikaisemmin tajunnut kokeilla.
Sanomattakin lienee selvää, että tehtiin puoli tuntia sitten Konnan tähänastisen elon paras lenkki. Tyyppi kulki puoli tuntia kauniisti sivulla, piti kontaktin yllättävänkin pitkään putkeen, jos "harhautui" haistelemaan ympäristöä haki kontaktin parissa sekunnissa. Toisia koiria K vähän haki leikkiin, kunnes muisti että tolla on nakkia ja palasi nopeasti sivulle tapittamaan. Kulki jopa loppumatkasta pienen pätkän vapaana yhtä nätisti.
Eli kaiken aa ja oo itselle muistutuksena, muista vaihtaa namit tarpeeksi usein ja tarpeeksi hyviin sellaisiin!
Loppuhuomioksi on pakko ihmetellä ääneen meidän naapurin nuorta miestä koirineen, joihin siis törmättiin kotiintullessa sisäpihalla. Herralla on koira, jossa on dogo argentinon piirteitä, ei kuitenkaan ole koskaan ollut omistajan kanssa rodusta puhetta. Yllätyin totaalisesti joitakin viikkoja takaperin, kun näin koiran, korvat paketissa. Myöhemmin samainen koira tuli vastaan ilman paketteja, mutta korvat vielä verta tihkuen. Nyt haavat ovat jo parantuneet. Dogothan siis näyttävät oikeasti tältä ja typistetyillä korvilla tältä.
Pistää ihmettelemään, missä tyyppi on typistyksen suorittanut? Jos Suomessa, niin minkälainen (eläin)lääkäri suorittaa vuodesta 1996 laittoman toimenpiteen? Oliko typistämiselle terveydellinen syy? Jos oli, miltä sitä tuntuu selitellä asiasta kyseleville ihmiselle? En voi tuomita, kun en tiedä mistä on kyse, mutta yleistäen en ihmettelisi hetkeäkään, etteikö typistykselle olisi ollut ulkönäköön liittyvät syyt. Pakko myös mainita, että koira on luonteeltaan valloittava, mutta noilla korvilla uskon ihmisten kiertävän kyseisen parivaljakon kaukaa.

26. syyskuuta 2011
Mökkikesän 2011 hautajaiset
Me oltiin taas viikonloppu mökillä, tällä kertaa laittamassa tiluksia vähänniinku talviteloille. K pääsi painimaan Lempon kanssa ja sai lähikontaktia eläviin kaloihin. Hui! Kaikinpuolin rentouttava viikonloppu, jonka ansiosta vieteri-pihakoirakin on ollut tänään aivan poikki.
P.S. Vannotin joskus kauan sitten itselleni, että kun ensimmäisen oman koiran talouteeni saan, tulee koiran olla säänkestävä ja sellainen, jota ei tarvitse pukea talvisin. Kului vuosi jos toinen ja niin kului pois tuo päähänpinttymäkin. Postissa odottaa paketti, joka sisältää tuulen- ja säänkestävän vuorellisen takin. Maastokuvioisen sellaisen, että kehtaa avokkikin loppusyksystä ulkoiluttaa kun sille päälle sattuu.

21. syyskuuta 2011
Sairaslomalla
Tyyppi on kipeillyt pari päivää. Tai ei oikeastaan kipeillyt muuta kuin herkkää vatsaa. Syötin toissapäivänä ruoan lisukkeena kokeilumielessä maksalaatikkoa ja huonostihan siinä kävi: eilen kotiin tullessa oli ilmeisesti tullut kaikki kerralla ylös puolen vuorokauden viiveellä. Tunnin kotonaolon jälkeen oksenteli uudestaan pelkkää nestettä ja lojuikin koko päivän sohvalla silmät tiukasti ummessa. Illasta kokeilin, josko siansaparo maistuisi. Olisihan se maistunut, mutta K tyytyi kantelemaan sitä mukanaan paikasta A paikkaan B, kuten kuvasta näkyy. Jätti sen lopulta lattialle sellaiseen kohtaan, josta sitä pystyy pitämään silmällä. Ettei vaan kissa vie mukanaan. Muutaman kerran oksensi vielä nukkumaanmenon jälkeen. Yön nukkui kuulemma tiiviisti avokin kyljessä kiinni, aamulla oli kavunnut jo kainaloon.
Tänään ei ole ruoka maistunut sen kummemmin naudan rustoluuta lukuunottamatta. Lojuu edelleen lähellä, mutta muuten on virkistymään päin, lenkeillä käyttäytyy jo varsin normaalisti.
Tämä taisikin olla meillä ensimmäinen ruokakokeiluihin liittyvä takapakki. Ensi kerralla otetaan sitten pienempänä annoksena ja vähemmän kerrallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)